perjantai 24. toukokuuta 2013

Kahvipussijoutsenen ohje

Minulta on kyselty kahvipussijoutsenen ohjetta, ja tässä se tulee! Mummin kanssa tehtiin eilen yhteisvoimin yksi joutsen. Yritin kuvailla joutsenen valmistusta työvaihe kerrallaan - toivottavasti ohjeesta on apua teille kahvipussiväkertäjille siellä linjojen toisessa päässä!

Tarvitset: kahvipusseja, mattoveitsen tai sakset, styroksialustan, leikkuulaudan, nuppineuloja, viivoittimen, EriKeeper- tms. liimaa, askartelusilmät sekä 9 x 4,5 cm mittapalan, jotta palasten leikkaaminen on nopeampaa.

Laskujeni mukaan tähän joutseneen meni 169 palaa, ja yhdestä kahvipussista saa n. 15-18 palaa kun oikein asettelee ja leikkaa. Tämä on suht pieni joutsen, joten jos tekee isomman, tarvitsee luonnollisesti enemmän.

Ensin avataan puhdistetut kahvipussit ja leikataan ne suorakaiteen muotoisiksi 4,5 cm x 9 cm paloiksi. Mummilla oli kätevä puupala mittana, ja mattoveitsellä leikkaaminen sujui leikkuulaudan päällä kätevästi. Pienet rypyt ja saumakohdat kahvipussissa eivät haittaa. Joidenkin pussien sisus on kiiltävämpi ja joidenkin matta, joten kannattaa valita samanlaisia pusseja, jotta joutsenesta tulee jomman kumman värinen.


Palan taittelu: Taita suorakaiteen muotoinen pala ensin pitkittäin puoliksi, hopeinen puoli jää tietysti päälle.


Taita sitten toiseen suuntaan kahtia; tämä vain jotta saadaan taitosviiva keskelle. Pala aukaistaan kuitenkin takaisin.


Pitkät sivut taitetaan lennokkimaisesti keskiviivan viereen. Saumasivu jää siis tuohon kärkipäähän.

Tässä toinen pää taitettu keskelle

Taitettuasi molemmat päät lennokin näköisesti keskelle käännä pala ylösalaisin, eli äskeinen pohja tulee nyt päälle.


Toinen pää on nyt kolmionmuotoinen ja toisessa vielä kaksi suoraa päätyä. Taita nämä suorat päädyt myös kolmioiksi sisäänpäin.


Nyt pala on neliönmuotoinen. Taita se keskeltä kahtia ja käännä sivut kiinni toisiinsa niin, että palasta muodostuu pieni kolmio, jolla on kaksi "siipeä" ja pohjassa aukko.


Tällainen aukko pitäisi siis jäädä palan pohjaan. 


Kun palat on taiteltu, alkaa joutsenen kokoaminen. Mummi oli piirtänyt styroksilevyyn kaksi ympyrää, joista pienemmän halkaisija oli 4cm. Sen ympärille tulevat siis kolmiopalojen kärjet. Yhteen kerrokseen tarvitaan 21 palaa. Kiinnitä palat kärjistään nuppineuloilla styroksilevyyn ympyrän ympärille kiinni niin, että pohjakerroksessa palojen aukot jäävät alapuolelle. Nuppineulat pitävät työn tässä vaiheessa paikallaan; myöhemmin ne otetaan pois. Liimaa ei vielä tarvita.


Kun ensimmäinen kerros on aseteltu paikoilleen, aloitetaan toinen kerros, myös 21 palalla. Yhdessä palassa on kaksi "siipeä", ja uuden kerroksen pala asetellaankin kahden vierekkäisen palan siipiin eri päin kuin miten pohjakerros on. Pursota hiukan liimaa uuden palan pohja-aukkoon ja paina se varovasti kahden vierekkäisen palan siipiin niin, että siivet painuvat uuden palan sisään. Ei siis suoraan yhden palan päälle, vaan niin, että yhden palan yksi siipi ja vierekkäisen palan yksi siipi menevät uuden kerroksen palan sisään. Vähän niin kuin limittäin. Jatka koko kerros näin.


Toinen kerros valmiina; tältä näyttää sisäpuolelta
Jatka kolmas, neljäs ja viides kerros samalla tavalla. Ei siis uutta palaa suoraan vanhan päälle, vaan kahden vierekkäisen siipiin. Joka kerrokseen tulee 21 palaa; työ levenee itsestään, ja sitä voi halutessaan muotoilla kun liima ei ole vielä kuivunut, jos haluaa pulleamman tai kapeamman joutsenen. Kannattaa vähän varoa etteivät palaset pompsahtele pois paikoiltaan, ennen kuin liima on kuivunut.

Muutaman kerroksen jälkeen voi ottaa varovasti nuppineulat pois. Muutaman voi halutessaan jättää vielä pitämään työtä paikallaan. Ottaessasi nuppineuloja pois varo, ettei pohjakerros hajoa!

Tässä pohjakerros + 4 muuta kerrosta valmiina

Tältä kerrokset näyttävät ulkoapäin

Kun pohjakerros ja neljä muuta kerrosta on valmiina, on aika aloittaa joutsenen rinnan, siipien ja pyrstön kokoaminen. Teimme ensin etuosan; ensin viisi palaa normaalisti uuteen kerrokseen, sitten jatketaan siihen päälle neljä, sitten kolme, kaksi ja yksi. Näin rintaosa kaventuu. Kaikkien sivuosien välille jätimme yhden välin, johon ei tullut uutta palaa. Muut osat tehdään samalla tavalla, mutta niihin tuli aluksi vain neljä palaa, ja sitten kolme, kaksi ja yksi. Viimeisen kokonaisen kerroksen jälkeen ensimmäinen kierros oli siis tällainen: 5 (etuosa) - 1 tyhjä - 4 (siipi) - 1 tyhjä - 4 (pyrstö) - 1 tyhjä - 4 (siipi) - 1 tyhjä. Ja sitten jokaista sivuosaa vaan kokoamaan ylöspäin kerroksittain, aina yksi pala vähemmän kuin edellisessä kerroksessa.

Rintaosa; alun viiden palan kerroksesta kavennettu yhteen

Nyt puuttuu enää kaula ja pää! Kiinnitä paloja pötköksi ja mittaa haluamasi kaulan pituus. Meillä oli 18 palaa + yksi ylimääräinen tuohon kavennusosan kärkeen, ennen kuin toisin päin aseteltava kaula laitettiin paikalleen. Eli yksi pala rintaosan ylimmän palan päälle (ei välttämätön) ja sitten kaula päälle eri päin kuin miten aiemmat palat olivat. Voit muotoilla kaulan millaiseksi haluat.


Liimaa vielä joutsenelle silmät. Ja vihdoin se on valmis! Anna toki liiman kuivua rauhassa.


Meillä meni tämän joutsenen tekoon aikaa noin 1 h 20 min. Palat oli tosin jo taiteltu valmiiksi, joten taitellessa menee varmaan toinen samanlainen tovi. 

Kuvia valmiista joutsenista näet täältä.

Toivottavasti ohjeesta saa selvää :)

22 kommenttia:

  1. ihana ohje!tein yhden isoisälle lahjaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että ohjeesta on ollut hyötyä! :)

      Poista
    2. eila marketta kyllönen9. helmikuuta 2016 klo 18.08

      Aivan ihana kun on joku näin kekseliäs rakastan tämmösiä askarteluja kiitos :-)

      Poista
  2. Täytyy yrittää..tuleeko mitään ,hyvän näkoinen.

    VastaaPoista
  3. Mie näin valmiita joutsenia ja oli niin upeita, että aloin etsimään ohjetta. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Moi, mitä sä luulisit kun mä teen niin isoa joutsenta että 1 pussi on 1 pala, niin pitääkö silloin laittaa kerroksiin enemmän kuin 21 palaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Voi, nyt en kyllä yhtään osaa sanoa. En oo tehnyt näitä joutsenia kuin tuon yhden kerran mummin avustuksella, ja siitäkin on jo aikaa. Ei varmaan auta muuta kuin kokeilla?

      Poista
  5. Mukavaa, kun eksyit tänne! Kiitos itsellesi!

    VastaaPoista
  6. Itse en harrasta kahvipusseja, muuten kuin keräilen niitä äidilleni. Hän ihastui joutseneen ja ohjeen pyysi. Kiitos kun olet jakanut sen kaikille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole tämän enempää niistä askarrellut - ehkä vielä joskus. Tsemppiä äidillesi joutsenen tekoon!

      Poista
  7. Kiitos teille hyvin tehdystä ohjeesta! Kahvipusseja on tullut kerättyä paljon, ystävät myös muistavat niillä silloin tällöin. Tuolla systeemillä olen kuullut joidenkin tekevän ulkokukkien ruukkujen suojuksia. Täytyy kokeilla jonain päivänä.

    VastaaPoista
  8. Tuohan on Japanilaisen origamin ohjeet olen tehnyt paperista samalla ohjeella joutsenia ja muita kuvioita. Koittakaa googlata sanalla "Origami" saatta paljon ohjeita

    VastaaPoista
  9. Voisiolla enkelin ja siilin ohjeita ja muitakin esim kahvi pusista tällä ohjella ruusu ja kqhvipussikirja jossa olis ohjeita,

    VastaaPoista
  10. Mahtavatyö saa sormijumpaa suositelen siitä näkee oman tekemän tuloksen ja mukavaa hommaa kaikki vaan tekemään

    VastaaPoista
  11. TOSI HIENOA ET JAOITTE OHJEEN JA TÄYTYY YRITTÄÄ SAADA AIKAISEKSI TUOLLAINEN JOUTSEN TOIVOTTAVASTI ONNISTUN KIITOS TUHANNESTI!

    VastaaPoista
  12. Eksyin tänne sattumalta ja löysin täältä joutsenen joka on hieno!
    Sain itsekkin innostusta tuohon ja päätin tehdä opettajalleni tälläisen��
    Kiitos kun olet tehnyt tälläisen+ohjeet����

    VastaaPoista
  13. Kiitos ohjeesta, olen saanut tuollaisen joutsenen, josta kuitenkin irtosi kaula- ja pyrstöosa. Ohjeesi perusteella osaankin korjata sen ja voin yrittää itsekin tehdä uuden joutsenen.

    VastaaPoista
  14. Siinäpä eläke päiviin tekemistä, pusseja onkin tullut kerättyä paljon, ei tosin eläkkeelleihan vielä.

    VastaaPoista
  15. Kiitos ohjeesta, saisiko tätä ohjetta meidän tekstiilipajalaiset käyttää?:)

    VastaaPoista