perjantai 17. tammikuuta 2014

Vauvasta taaperoksi

Hurraa!

Tasan vuosi sitten pitkään harkittu blogini putkahti maailmaan. Muistan sen innostuksen ja inspiraation tunteen, kun olin jo noin vuoden verran seurannut muiden blogeja ja ajatellut salaa mielessäni omankin perustamista, mutta vasta viime tammikuussa palaset loksahtelivat paikoilleen ja blogille kehittyi kantava ajatus, kierrätys. Vaikka tykkään valokuvata vähän mitä sattuu ja kertoa elämästäni ja innostuksen kohteistani muille, en kuitenkaan halunnut perustaa "tänään söin lihapullia ja päälläni oli Gina Tricotin raidallinen trikoopaita" -tyyppistä päiväkirjablogia (sellaisia yhtään väheksymättä). Halusin, että tässä on jokin punainen lanka.

Kierrätys on minulle tärkeä asia, ja se pysyy jatkossakin blogin pääteemana, vaikka välillä muitakin aiheita toki sivutaan. Vuoden aikana blogini on saanut 12 julkista lukijaa, ja heidän lisäkseen tiedän kyllä useita tuttuja, jotka tätä seuraavat - kiva, että olette löytäneet blogini ja jaksatte sitä seurata! Olisi hienoa kuulla sekä satunnaiskävijöiden että vakkariseuraajien ajatuksia blogista; oletteko saaneet ideoita ja ottaneet niitä käyttöön? Millaisia juttuja toivoisitte lisää? Koetteko blogin ulkoasun tarpeeksi selkeäksi ja toimivaksi? Kommentteja otetaan vastaan :)


Juhlistin 1-vuotissynttäreitä elämäni ensimmäisellä itse tehdyllä suppilovahverokeitolla sekä terveellisellä mutakakulla (joo, herkkulakko, mutta tässä onkin vain sallitulla listalla olevia aineksia!). Kakkua olen tehnyt kerran ennenkin, ohje löytyy The Good Morning -blogista, ja tällä kertaa laitoin avokadon tilalle yhden banaanin - ja tuli mielestäni parempaa. Suosittelen kokeilemaan! Kakku on gluteeniton, munaton, raaka, ja halutessasi vielä maidoton ja vegaaninen. Sopii siis monelle!


Tässä vielä muisteloita ensimmäisen vuoden ajalta.











2 kommenttia:

  1. Onnea 1-vuotiaalle blogille! Tykkään paljon sun kierrätysteemasta, itsekin haluaisin aina hyödyntää jo olemassa olevia juttuja, ja tuunaamalla saada niistä jotain uutta ja kivaa. Eli tuunausjutut on kivoja ja inspiroivia :) jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja kiva kuulla! Samaan malliin pyritään jatkamaan :)

    VastaaPoista