torstai 29. tammikuuta 2015

Kirppuvisiitti

Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa katsastuttamassa auton. Läpi meni. Odotellessani kävin viereisillä kahdella isolla kirppiksellä, joilta löytyikin muutama juttu kotiinviemisiksi!


Herkullisen värinen ja tosi hyväkuntoinen Marimekon meikkipussukka vitosella. Oikeastaan tämänhetkisellä tarpeellisten ostosten listalla on akuutisti keikkunut isompi meikkipussi kaikille yön yli -reissujen tavaroille, kun vanha on jo tosi likainen, mutta tätä en voinut jättää hyllyyn ja kun kotona tarkemmin tutkailin, vanha pikkumeikkipussinikin oli kyllä jo tosi kulahtanut. Marimekkoa sekin, tosin pikkuisen tätä uutta pienempi; sen kanssa on ollut ongelmana, että juuri ja juuri kaksi tärkeää meikkiasiaa on tilanpuutteen takia jäänyt ulkopuolelle. Nyt kaikki mahtuu yhtäaikaa, jee!


Kivat kullanväriset nappikorvikset kahdella eurolla.


Ja tämä oli näistä ehkä se todellinen heräteostos: Matka-Mölkky 1,5 eurolla! En ole vielä avannut ja katsonut, kuinka pieniä mölkkytötsät ovat, mutta varmaankin ihan hauska pelata tuttua peliä välillä pienemmässä mittakaavassa.


Itsellänikin olisi iso Ikea-kassillinen tavaraa kirppikselle menossa, mutta pari kertaa olen kokeillut tuossa lähikirppiksellä viikon pöytävuokraa ja hyvä jos olen plussalle hädin tuskin päässyt (vaikka vuokra on ollut jotain 16 euroa). En siis jaksa nähdä sitä vaivaa parin hassun euron tähden. Myöskään Facebook-kirppismyynti on täällä seudulla tosi nihkeää. Saa nähdä, missä ja milloin saan nuo tavarani myytyä!

PS. Tavaroiden alla näkyy rapistunutta pintaa - siinäpä yksi pitkään jäissä ollut jämäprojektini, jonka toivottavasti saan aluilleen talven jälkeen!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

2015

Hoplaa. Niin sitä taas hypättiin seuraavaan vuoteen. Täällä vuosi on alkanut liikunnallisissa merkeissä; olen ekaa kertaa elämässäni saanut personal trainerilta minua varten suunnitellun saliohjelman, ja muutenkin liikuntakärpäsen purema kutittaa entistä pahemmin. Myös syömiseen kiinnitän nyt kevään ajan erityistä huomiota, ja esimerkiksi mitään herkkuja, kuten karkkia, suklaata, sipsejä, leivoksia tms, en ole loppiaisen jälkeen syönyt. Eikä ole edes oikeastaan tehnyt mieli!


Karkkia silmille ovat kuitenkin nämä Marimekon kuosit, joista tänään postiin viemäni synttäripaketti koostui. Paketti lähti kauas, ja toivon että se kestää tulevat tuhannet kilometrit!


Marimekko-fanille Marimekon mainoslehdestä leikattuun paperiin kääritty cd-levy sekä Marimekon ihanan värikäs pussukka. Kortti on Ivana Helsingin.


Postipaketiksi lahjoja suojaamaan taittelin Marimekon paksun paperikassin, ja niittasin ja teippasin sen tiukasti kiinni - toivottavasti pysyy. Tuohon liimasin vielä valkoisen osoitetarran ja kirjoitin vastaanottajan osoitteen. Tällaisen paketin minäkin tykkäisin saada, vaikka itse sanonkin! Marimekko on vaan niin <3


Viime vuosista poiketen tässä tammikuussa villasukkainnostukseni ei ole lopahtanut vuodenvaihteeseen. Nämä sukat voisivat olla jämälangoista, mutta todellisuudessa ostin ne ihan sukkientekoa varten jo viime tammikuussa. Lankoja riitti, motivaatiota ei. Nyt vuosi sen jälkeen tartuin toimeen ja muutaman viikon aikana rauhakseen neuloskeltuani sain valmiiksi nämä mahtavan väriset energiasukat. Ihan itselleni!


Niille, jotka ihmettelevät, miksi sukissa on pinkkiä; olen jostain kumman syystä alkanut pikkuisen pitää tuollaisesta vahvasta pinkistä... Hmm.


Tällaisen taulun löysin pari viikkoa sitten Clas Ohlsonilta heräteostoksena. Siinä on kyllä tosi hyviä pointteja ja tavoittelemisen arvoisia asioita. Näillä neuvoilla ja positiivisella asenteella minä olen aloittanut tämän vuoteni. Olethan sinäkin luvannut täksi vuodeksi (ja myös tuleviksi) pitää huolta itsestäsi ja läheisistäsi?