maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kokeilevaa kokkailua

Viime päivinä on tullut kokeiltua jälleen uusia juttuja keittiössä. Yleensä junnaan vaan niissä samoissa vanhoissa ruokalajeissa, vaikka maailma on pullollaan reseptejä ja kiinnostavia ruokia. Virkistävää saada vähän vaihtelua - vaikka aina kokeilut eivät kyllä mene "kuin Strömsössä".


Yksi kokeiluistani on vajaan viikon mittainen maidoton jakso. Syksyllä kokeilin gluteenitonta, ja nyt halusin huvikseen kokeilla, miltä tovi ilman maitotuotteita tuntuu. Soijajugurtti ja soijamaito ovat positiivisia yllätyksiä, ja myös riisi- ja kauramaitoa olen kokeillut. Noita maitoja en kylläkään juo tavallisen maidon tapaan, vaan käytän niitä smoothieisiin, puuron kanssa jne.


Tähän mennessä olen maistanut ainoastaan tavallista, maustamatonta soijajugurttia; innolla odotan myös pääseväni kokeilemaan noita kookoksella ja mantelilla maustettuja!


Lauantaina tein thaimaalaista Tom Yam -keittoa. Minulla on kaappientyhjennysprojekti meneillään myös keittiössä, eli pyrin käyttämään loppuun kaiken mitä voin, ettei ole niin paljon kannettavaa väliaikaiskotiin remontin alkaessa. Keittoon liotin loput kuivatut aasialaiset sienet, joita olin jostain kauan sitten ostanut. Marketista löytyi Tom Yam -maustetahna, jota piti ohjeen mukaan laittaa koko purkillinen - aluksi sitä kummastelin, mutta vähitellen huomasin, että se ei maistu juuri miltään, ja kippasin huoletta koko purkillisen soppaan. Sienien lisäksi siihen tuli sipulia, paprikaa, pinaattia, tofua ja riisinuudelia sekä tietysti kaikenlaisia mausteita. Täytyy kyllä myöntää, ettei ollut mikään maailman paras keitto. Siitä syytän suurilta osin mautonta (tai oikeastaan ei-sen-makuista-mitä-sen-pitäisi-olla) maustetahnaa.


Life-lehdestä bongaamani resepti kookos-tyrni-chiapuurosta muokkautui kotikeittiössä epäilyttävän näköiseksi kookos-appelsiini-vanukkaaksi. Chiasiemeniä turvotettiin siis kookosmaidossa sekä appelsiinimehussa ja tehtiin niistä kerroksia. Tai siis yritettiin tehdä. Nuo nyt ovat epämääräiset kuin mitkä, koska kookosmaito oli liian paksua, vaikka yritinkin sitä vielä vedellä notkistaa. Mutta ihan hyvää oli!


Uskokaa tai älkää, tänään tein elämäni ensimmäistä kertaa kotonani paistettua lohta. Muita kaloja on joskus tullut paisteltua, ja lohta olen ihan pari kertaa tehnyt uunissa, mutta nyt pakkasesta sulattamani lohenpalanen pääsi pannulle kookosrasvan kanssa. Tuli muuten keittiössä leijailleesta savusta päätellen paistetun lisäksi myös savustettua lohta. Minulla on outo suhde kalaan: tykkään siitä, mutta todella harvoin teen sitä kotona. 2-3 kertaa viikossahan sitä pitäisi syödä... Tämä lohenpaistokokeilu tuotti kuitenkin hyvänmakuisen tuloksen, joten ehkä innostun vielä toistekin ostamaan lohta paistettavaksi! Tässä sillä kaverina kantarelli-sipulihöystöä, paprikaa, kananmunaa ja parsakaalia. Hah, varsinainen urheilijan annos! Hyvä minä!


Olin täysin unohtanut teekaappiin viime vuonna ystäviltäni saamani pakurin. Iso ruskea möhkäle pääsi nyt lillumaan veteen inkiväärin kanssa, ja näin valmistui ensimmäinen itse tehty pakuritee. Ei hullumpaa! Tuosta kimpaleesta riittää ties kuinka moneksi kerraksi, joten voin kokeilla maustaa sitä jatkossa muillakin aineksilla.


Viimeisen kuvan annos näyttää jälleen epäilyttävästi sammakonkudulta. Selailen melkein joka päivä Fitfashion-blogeja, ja sitä kautta vastaani tuli myös tämä ohje Nina Ioannan blogista. Sekoitin desin soijamaitoa, 3 rkl chiasiemeniä sekä 2 rkl mansikanmakuista proteiinijauhetta ja turvotin muutaman tunnin jääkaapissa. Tämä on todella hyvä pikkuherkku, jos kaipaa jotain makeaa ja silti terveellistä! Maistuu ihan mansikkajätskiltä proteiinijauheen ansiosta.

Kyllä ruoka on kiva asia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti