tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kestopussiompelijaiset


Eilen otin ompelukoneen esiin selvittääkseni mikä sitä vaivaa. Edellisillä kerroilla ompelusta ei siis ole tullut mitään, kun kone on vaan jumittanut. Noh, otinpa ohjekirjan käteen ja lähdin tsekkaamaan perusasiat... ei siitä sen enempää. Vika oli käyttäjän huolimattomuudessa ja kone toimii jälleen.

Kaivelin kangasvarastostani (joka on siis lähinnä vanhojen käyttökelvottomien vaatteiden varasto) sopivia kankaita ja ompelin niistä kestopusseja hedelmille ja vihanneksille. Minulla oli ennestään vain yksi kestopussi; aikanaan kaupasta ostettu liukaspintainen SPR:n pussi, johon ei punnitustarra oikein meinaa edes tarttua. Laitan monesti eri tuotteita samaan pussiin punnituksen jälkeen, mutta joskus on tuntunut, ettei yksi pussi riitä. Niinpä hurautin muutaman pussin, joista osan ajattelin antaa mamalle.

Pussin ompelu on juuri sopivan haastavaa tällaiselle tumpelo-ompelijalle; vain suoraa ja siksakkia, nauhalle kuja ja sivut kiinni ja siisteiksi. Jos haluat kurkata ohjetta, esimerkiksi täältä löytyy sellainen. Itse ompelin vähän miten sattuu, kun olen liian kärsimätön seuraamaan ohjetta.

Valkoiset pussit ovat vanhasta lakanakankaasta, Unikko-kuvioiset jämäpaloista ja mustavalkoiset revenneestä huivistani. Naruiksi käytin käyttämättömiä kengännauhoja ja muita nyörejä, mitä nyt sattui laatikosta löytymään. Isoihin pusseihin voi ostaa vaikka kilokaupalla tavaraa, pienempiä taas ajattelin esimerkiksi irtochilille, limelle tai muille pienemmille tuotteille.


Yksi pussi pääsi käyttöön jo tänään, kun kävin torilla ostamassa herneitä siihen. Torimyyjäkin ihasteli tekemääni kestopussia ja kysyi, voisiko hänkin ostaa yhden sellaisen. Laitetaanpa massatuotanto harkintaan.

Ostin torilta myös nahistuneita paprikoita ja munakoisoja alehintaan. Nyt reseptikirjat esiin ja miettimään, mitä niistä kokkaisin!

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Pieniä nollahukka-askelia

Olen viime aikoina lueskellut ja selaillut todella paljon erilaisia blogeja ja Instagram-tilejä, joissa annetaan vinkkejä jätteettömämpään elämään. Termit zero waste ja nollahukka ovat siis olleet kovassa käytössä hakusanoina. Kierrätys, roskan vähentäminen, tavaroiden tuunaaminen ja muut ekoilut ovat olleet jo vuosia osa omaa elämääni, mutta vasta nyt olen havahtunut todella siihen, että sen sijaan että käytän jotain uudelleen, voin ehkäpä jättää sen kokonaan hankkimatta tai ottamatta vastaan.

Muovipussista kieltäytyminen on minulle jo arkipäivää, mutta nyt opettelen katsomaan kaupassa tuotteiden pakkausmateriaaleja, kieltäytymään ravintoloissa ja kahviloissa ylimääräisistä kertakäyttöjutuista kuten muovipilleistä ja -aterimista, käyttämään vaihtoehtoisia keinoja esimerkiksi ruoan säilytyksessä muovikelmujen ja folion sijaan, ja niin edelleen.



Esimerkiksi viime perjantaina ilahduin kovasti, kun Helsingissä Rullassa lounastaessani huomasin ravintolan ottavan nollahukka-ajattelun hienosti huomioon. Jälkeeni ei jäänyt ruokailusta muuta jätettä kuin yksi servetti (sitäkään en olisi muuten tarvinnut, mutta oli niin tuhottoman kuuma, että sillä piti pyyhkiä hikeä otsalta!). Riisipaperirullien ympärillä ei ollut mitään ylimääräisiä kääreitä, keiton sai annostella itse ja näin ollen ottaa juuri sen verran mitä aikoo syödä, ja annoksen dippikastikkeet tarjoiltiin nekin pienissä keraamisissa astioissa. Ravintolan take away -astiat ovat kierrätettäviä, eikä asiakkaille tarjota automaattisesti paperipussia mukaanotettavaksi, vaan heiltä kysytään haluavatko he annoksilleen sellaisen. Tulee tuplasti parempi mieli, kun syö herkullista ruokaa paikassa, jossa tällaisiin asioihin on panostettu!




Myös muovisten vesipullojen aikakausi on osaltani nyt ohi. Löysin pari viikkoa sitten Uumajan Stadiumista tukevan lasisen juomapullon, josta olen ollut tosi iloinen. En toki ole aiemmin ostanut vettä muovipulloissa - paitsi reissussa sellaisissa maissa, joissa vesijohtovettä ei voi juoda - vaan käyttänyt muutaman kuukauden välein ostamani puolen litran hyvinvointijuoman pulloa uudelleen ja uudelleen. Voin sanoa, että lasisesta pullosta hanavesi maistuu noin miljoona kertaa raikkaammalta kuin muovipullosta!



Meillä on kotona iso määrä erilaisia lahjaksi saatuja suihkusaippuoita, jotka eivät kyllä kaikki mene CosmEthicsin tutkan läpi, mutta ne aiotaan kuitenkin käyttää. Sama pätee shampoisiin. Kun ne saadaan kulutettua loppuun, aion ottaa kokeiluun viikonloppuna Ruohonjuuresta hankkimani suomalaisen Flow-kosmetiikkamerkin palashampoon ja -sheivaussaippuan. Ne ovat kuulemma tosi riittoisia, ja myös käteviä matkoilla, sillä ne voi ottaa mukaan käsimatkatavaroihin. Ja mikä parasta, ne on pakattu pahviin. Toivottavasti tulevaisuudessa kylppäristämme jää mahdollisimman vähän tyhjiä muovipakkauksia jälkeen!

Esimerkiksi tällaisin pienin askelin taivallan kohti toivottavasti jätteettömämpää ja yksinkertaisempaa elämää. Paljon on opeteltavaa ja muistettavaa, mutta pienetkin valinnat silloin tällöin ovat paljon parempi vaihtoehto kuin olla välittämättä ollenkaan.

Lisäsin eniten lukemieni Nollahukka- ja Kemikaalicocktail-blogien linkit tuonne oikealle linkkilistaan. Toivottavasti joku teistäkin innostuu ja inspiroituu niistä!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Maailmanmatkaajalle


Mama vietti syntymäpäiväänsä tuossa vajaa pari kuukautta sitten. Olin keväällä löytänyt hänelle Berliinistä lahjaksi raaputettavan maailmankartan; sellaisen, josta voi raaputtaa esiin jokaisen maan, jossa on käynyt. Matkustavainen mama tuntui tykkäävän lahjasta; aika monta maata hän sieltä saakin raaputtaa jo näkyviin! Kartta oli jo valmiiksi kauniissa putkilossa (josta ei tullut sellaisenaan otettua kuvaa), mutta kietaisin lahjapaperiksi kuitenkin vielä vähän osviittaa lahjan sisällöstä. New Yorkin matkalta jäänyt kartta oli mainion kokoinen karttaputkilon kääreeksi.



Leikkasin kartan reunoilta mainokset pois ja käärin putkilon siihen. Teippasin sen päistä kiinni ja laitoin yksinkertaisen narun ympärille. Kartat ovat minusta ihania - siksi halusinkin käyttää karttaa lahjapaperina, vaikka sellaista ei välttämättä olisi tarvittukaan.



sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Selvää säästöä - sekä omalle lompakolle että luonnolle!

Tällä viikolla satuin lukemaan erään blogikirjoituksen naisten retkeilystä ja menkoista - tarkemmin sanottuna retkeilyn helppoudesta menkkojen aikana, kun varustautuu oikein. Vaikka itse en superpaljon luonnossa retkeilekään, oli mielenkiintoista lukea teksti, ja senpä innoittamana kirjoitan itsekin tämän seuraavan ylistyspuheeni: naiset, jos teillä ei vielä ole kuukautiskuppia, hankkikaa sellainen!


Menkoista ei aiemmin ole taidettu juurikaan puhua julkisesti, paitsi koulussa maksimaalisen vaivaannuttavilla terveystiedon tunneilla. Viime aikoina olen huomannut, että sekä netissä erilaisissa yhteyksissä että tv- ja lehtimainoksissa on otettu asiakseen tuoda tätä jokaisen naarasihmisen kuukausittaista kokemusta rohkeasti esiin ja jakaa avoimesti vertaistukea ja vinkkejä siihen liittyen - niin, miksipä vaieta jostain niin luonnollisesta? Itselläni ei ole tarvetta paasata sen kummempia menkoista, kuin että haluan kannustaa naisia käyttämään kuppia. Jaa mikä se on? No lue täältä.

Jos haluat vähentää jätteen määrää arjessasi, tässä oiva tapa. Itse olen käyttänyt kuppia nyt 8,5 vuotta, ja sinä aikana käytössä on ollut kaksi yksilöä. Yksi kuppi maksaa nykyään reilun 30 euroa, olisiko ollut aiemmin lähempänä 35 euroa. Kuitenkin. Jos olisin nämä vuodet käyttänyt kertakäyttöisiä vaihtoehtoja, nopean laskutoimituksen mukaan rahaa olisi tänä aikana kulunut 408 euroa (arviolta 4 euroa/kuukausi). Kahdesta kupista olen maksanut varmaan noin 65 euroa, eli 8,5 vuoden aikana olen säästänyt noin 343 euroa. Lisäksi olen säästynyt alituiselta roskien viemiseltä, ja näin ollen säästänyt luontoakin jonkin verran! Olen ollut todella tyytyväinen tähän valintaan, ja suosittelen sitä kaikille muillekin, mikäli ei ole vielä tuttua. Kuvissa näkyvän, kolmannen ja tulevaisuutta odottavan kuppini, ostin maaliskuussa Helsingistä Joogafestareilta kampanjahintaan 25 eurolla. Energisen värinen!


Nyt taitaa kaiken lisäksi olla meneillään Plastic Free July -haaste, joka kannustaa vähentämään kertakäyttömuovin määrää. Tässä siihen sopiva jätteenvähennysvinkkini kaikille naisille, ja mahdollisesti blogia lukeville ekotietoisille miehille, jotka voivat vinkata asiasta läheisilleen!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Mansikointia


Pikavinkki: Monista elintarvikkeista, kuten jugurteista, raejuustoista, mifurakeista, kermaviileistä, iduista ynnä muista kertyvät rasiat sopivat mainiosti säilöntään! Laitoin tänään viisi kiloa mansikoita pakkaseen, ja käytin rasioina muun muassa näitä kauniita MÖ Kaurajogu -purkkeja.


Ai mikä MÖ? Lue täältä! MÖ Kaurajogu on ystäväni yrityksen tuote; täysin vegaaninen, kotimainen ja herkullinen! Oma suosikkini kolmesta mausta on mustikka-kardemumma. Suosittelen testaamaan!