tiistai 15. syyskuuta 2015

Monday night magic

Written on Tuesday. Sen takia, että eilen koneen Kuvat-ohjelma temppuili. Tänään olen selvittänyt ongelmaa puhelimitse viiden eri ihmisen kanssa kahdella eri kielellä, ja ongelma saatiin lopulta ratkaistua. Täytyy antaa täydet pisteet Applen tuelle poikkeuksellisen hyvästä asiakaspalvelusta - jokainen näistä henkilöistä toimi erittäin asiantuntevasti ja asiakasta kunnioittavasti!

Monelle maanantai tuntuu ylitsepääsemättömän tahmealta päivältä. Viikonlopun huvitukset ovat muisto vain, ja edessä siintää loppumattomalta tuntuva työviikko. Minä en ole koskaan pitänyt maanantaipäiviä erityisen raskaina siinä mielessä, mutta on se kuitenkin kiva saada jonkinlainen pehmeä lasku työviikkoon.


Työillan jälkeen päivän viimeisten tuntien kaava on minulla yleensä seuraavanlainen: laitan telkkarin päälle, syön samalla iltapalaa, sitten ryhdyn surffailemaan netissä telkkarin hälistessä edelleen taustalla ja tovin jos toisenkin surffailtuani huomaan, että olisi aika mennä nukkumaan. Eilen halusin tehdä illasta vähän normaalia tunnelmallisemman - kuten ohjelman nimikin kertoo, olla Rauhassa.


Maanantaisin kakkoselta tuleva Rauhassa-ohjelma vei minut pari viikkoa sitten mukanaan. Katsoin Jenni Vartiaisen jakson tällä samalla tyylillä; kynttilänvalossa, ilman muita häiriötekijöitä, ja olin tosi vaikuttunut. Tuntui melkein kuin olisi itse ollut liveyleisössä mukana. Eilen oli Egotripin jakson vuoro. Nämä molemmat ovat suuria suosikkejani, erityisesti Egotrippi jo yli kymmenen vuoden takaa. Laitoin jakson pyörimään myöhemmin illalla Yle Areenasta, koska sen lähetysaikaan katsoin telkusta muuta. Ei valoja, ei telkkarin hälinää, ei puhelinta, ei surffailua muilla nettisivuilla samaan aikaan. Vain musiikki ja hetkessä läsnä olo. Alkupalaksi kuuntelin vielä Jenni Vartiaisen keikalta uusintana biisin Vedenalaista - kuinka mieletön versio! Ja miten taitava ja karismaattinen Jenni onkaan. Huikeaa.


Olen suhteellisen huono keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, oli kyseessä mikä tahansa. Tekee kuitenkin välillä oikein hyvää rauhoittua ja harjoitella keskittymistä, yrittää olla hetkessä miettimättä mitään muuta. Pötkötin sohvalla, kuuntelin musiikkia, välillä siemailin ystävältä saatua sweet chili -teetä ja toiselta ystävältä saatua ihanaa raakasuklaata. Ihan koko keikan alusta loppuun saakka. Tällaisia hetkiä soisi arjessa olevan enemmänkin - ja mikä estää, itsehän niitä voin itselleni järjestää. Mutta kuitenkin niin, että hetkissä pysyy se hohto.


Millä tavalla sinä suljet arjen hälinät ulkopuolelle ja rauhoitut?

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Sille, joka niitä tarvitsee.

Ihan mieletön kohu noussut tästä turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Lehtien mielipidepalstat ja Facebook-seinät ovat pullollaan väittelyitä puolesta ja vastaan, monissa kommenttiketjuissa sanailu on äitynyt jopa törkeäksi. Sen enempää en halua asiasta avautua, mutta ihmisiähän tässä kaikki ollaan. Yhtä arvokkaita, oli sitten sattunut syntymään Suomeen tai Syyriaan. Jos minä ihmisenä voin auttaa toista, apua kipeästi kaipaavaa ihmistä, sen teen. Pienikin apu on varmasti tarpeen - "pienistä puroista..." jne.


Omalta osaltani auttaminen toteutuu tällä hetkellä lahjoituksina. Tartuin Facebookissa levinneeseen Kudo villasukat turvapaikanhakijalle -haasteeseen heti sen nähtyäni. Lankoja löytyy jo viime talven jäljiltä enemmän kuin tarpeeksi, joten pistin puikot heilumaan hyvän asian vuoksi aikaisemmin kuin aiempina vuosina - jo syyskuussa. Näihin sukkiin upotin pinkin pikkukerän jämät myrkynvihreän langan piristykseksi (kuvissa vihreä näyttää kyllä ihan harmaalta?!).



Keräsin kokoon myös vaatekaapistani lahjoituksia, joista toivon olevan iloa jollekin Suomen talveen tulevalle naiselle tai nuorelle tytölle. Osa niistä on itse ostettuja, osa itse tehtyjä ja osa tutuilta saatuja - uskon, ettei kukaan pahoita mieltään, vaikka heidän tekemiään juttuja annankin eteen päin tällaiseen tarkoitukseen. Toivon ainakin niin. On monia, jotka tarvitsevat niitä nyt enemmän kuin minä.


Eiköhän näistä langoista vielä toinen jos kolmaskin sukkapari valmistu!


maanantai 7. syyskuuta 2015

Aurinkojakkara


Viime vuonna, ehkä joskus kesällä muistaakseni, vein talomme roskakatokseen roskia ja huomasin katokseen jätetyn jakkaran. Tarkastelin sitä tovin, tukevalta vaikutti. Pinta vain oli huonossa kunnossa. Mietin, että jakkarasta saisi tuunattua vaikka mitä. Mutta silti jostain syystä jätin jakkaran katokseen.

Illalla muistin jakkaran uudelleen, enkä voinut olla hakematta sitä talteen. Siitä lähtien se pyörikin nurkissa, ja aina kun katsoin sitä, ajattelin "Pitäis, pitäis, pitäis..." ...mutta en saanut aikaiseksi.


Nyt olen saanut aikaiseksi. Nappasin kauniina elokuisena päivänä jakkaran mukaan autoon ja hurautin isän luokse, jonka pihassa pystyin tekemään hiontahommat rauhassa. Sieltä löytyikin kätevä väline hiomiseen, ettei tarvinnut pelkällä hiekkapaperilla raaputella. Sain hiottua rosoisen lohkeilleen pinnan sileäksi, ja jakkara oli valmis maalattavaksi.


Tässä vaiheessa tuli kuitenkin vähän takapakkia. Olin ottanut mukaani purkin oranssia maalia, samaa, jolla reilu vuosi sitten maalasin pinnatuolin.  Minä maalausamatöörinä en kuitenkaan ollut osannut säilyttää varta vasten sävytettyä, ihanan oranssia maaliani oikein, ja se oli päässyt kuivumaan ihan kovaksi. Tosi harmi, sillä maalia oli vielä aika paljon jäljellä, eikä se mitään kovin edullistakaan ollut! No, ei auttanut muu kuin miettiä suunnitelma B. Kotoa löytyi pikkuruinen purkin jämä keltaista askartelumaalia. Mietin, mahtaako tuo määrä riittää alkuunkaan jakkaran maalaamiseen, mutta päätin koittaa.



Yllätyksekseni maali riitti juuri sopivasti muutamaan ohueen maalikerrokseen, joilla tuoli sai uuden aurinkoisen värin, mutta pysyi kuitenkin vielä pinnaltaan pikkuisen elävänä.



Tältä se nyt näyttää! Uudistetun keittiöni keltaoranssit sävyt saivat lisämaustetta jakkarasta, joka toimii tarvittaessa lehtikorin alusena, kukkapöytänä, istumapaikkana tai korokkeena kiipeillessäni yläkaapeille.


Väkisinkin tulee iloinen mieli kun tuota väriä katsoo, eikö!

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Ongelma ratkaistu!


Jipii! Vihdoin löysin avun uuden koneeni Kuvat-ohjelmaa vaivanneeseen asiaan. Nyt pystyn liittämään kuvia blogiin ja sähköpostin liitteiksi ym. Meinasi jo mennä hermot! Eräs heinäkuinen projekti odottaa julkaisua, mutta huomasin juuri, että en ole ottanut valmiista tuotoksesta kuvia - täytyy siis tehdä se huomenna valoisaan aikaan ja esitellä tuunausprojekti sitten täällä. Sitä odotellessa jokunen loppukesän kuva. Yllä Sveitsin Luzernin kadulta löytynyt elämän pieni ilo!