sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pulma ratkaistu.

Eihän siinä kestänytkään kuin seitsemän kuukautta. Helmikuussa siis pähkäilin, mitä vanhasta t-paidasta leikkaamastani kuvasta voisi tehdä. Taulu oli silloinkin jo mielessä, mutta asia jäi odottamaan sopivankokoisen canvaspohjan löytymistä tai vaihtoehtoisesti muunlaista ideaa. 35x45cm kokoisia canvaspohjia ei vain löydy mistään, ja kaiken lisäksi t-paidan huonosta laadusta johtuen tennarikuva oli vähän vino eikä olisi siksi välttämättä edes asettunut ison pohjan päälle nätisti.

Viime viikolla löysin vanhat mustat A4-kokoiset valokuvakehykset, joiden sisältö ei ollut koskaan päässyt näytille kotiini. Päätin siis ottaa valokuvan pois ja kokeilla, josko tennarikuva sopisi kehyksiin.


Kehykset ovat toki liian pienet koko kuvalle, mutta kaikista kuvan kengistä mahtuu onneksi ainakin osa niihin. Leikkasin ylimääräiset reunat pois ja kiinnitin taustapahvin paikalleen.


Vähän vinohan tuo kuva vieläkin on, mutta eipä se niin haittaa. Nyt vain pitää miettiä, mihin kohtaan uutta kotiani taulu pääsee esille! Eteinen olisi kiva, mutta vapaata seinätilaa on aika vähän...


2 kommenttia:

  1. Makee taulu hyvä idea ,miksi heittää noin kiva kuva pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samaa mieltä! Taulu ei ole kyllä vieläkään löytänyt paikkaansa... sitä odotellessa.

      Poista