Itkupastaa

Olin viikonloppuvisiitillä maman uudella asunnolla auttamassa muuttopuuhissa. Mama oli ostanut ison kasan avokadoja (minua varten kuulemma), joista suurin osa oli sunnuntaina jo aikamoisen pehmeitä. Ensin ynnäsin päässäni avokado+tomaatti+sipuli=guacamole, mutta päätinkin tehdä meille sunnuntaipäivälliseksi sitä kuuluisaa avokadopastaa! Olimme kerran aikaisemmin tehneet kyseistä ruokaa. Lopputuloksen ylistettiin olevan taivaallista ja jumalaista ja "niin hyvää että itkettää", mutta ihan noin koreita kehuja ei avokadopasta sillä kerralla meiltä saanut. Tosi hyväähän se oli, mutta ei sentään niin erityisen taivaallista.

Järkkäri jäi kotiin, mutta puhelimella kuvattuna annos näytti tältä!

Molemmilla kerroilla seurasin Alexander Gullichsenin alkuperäistä avokadopastareseptiä; tosin ensimmäisellä kokkauskerralla kaupasta ei saanut lehtipersiljaa, ja molemmilla kerroilla korvasin pecorinon parmesaanilisäyksellä. Ensimmäisestä kerrasta viisastuneena laitoin tällä kerralla enemmän valkosipulia, chiliä ja avokadoa kuin ohjeessa käskettiin - muistan, että jäimme silloin kaipaamaan lisää makuja. Pastan määrää vastaavasti taas pienensin hiukan. Tällä kerralla ruokaa oli ensinnäkin juuri sopiva määrä (viimeksi sitä jäi ja seuraavana päivänä lämmitetty avokado maistuu ihan kamalalta), ja mautkin olivat kohdillaan. Reseptiä saisi siis minun mielestäni muokata niin, että valkosipulia ja chiliä olisi tupla-annos, ja avokadojakin laitoin kahden sijaan kolme. Pienellä soveltamisella saimme oikein mainion sunnuntaiaterian lähes ylikypsistä avokadoista!

En silti itkenyt vieläkään.