maanantai 20. tammikuuta 2014

Kansikuvia

Parin viime viikon aikana olen urakoinut ja lukenut kaikki vanhat päiväkirjani läpi, sekä selaillut ystäväkirjoja. On muuten ihan huikean hienoa, että vanhat päiväkirjat ovat olemassa; niitä lukiessa mieleen muistui paaaaaljon sellaisia asioita, jotka olivat jo jääneet ihan unholaan. Päiväkirjalaatikosta löysin myös ammattikorkeakouluaikaiset kalenterini.


Opiskelijakunnan puolesta saadut pienikokoiset kalenterit olivat tietysti täynnä mainoksia, tai sitten niissä oli muuten vaan vähän rumat kannet. Minäpä vähän tuunasin niitä.


Kolmena ekana vuonna kalentereissa oli muovinen, läpinäkyvä etukansi, jonka alle oli hyvä teipata kansilehteen kiinni jotain kivaa. Viimeisen vuoden kalenterissa ei sellaista enää ollut (vasemmanpuolinen), ja siksi en myöskään päällystänyt sen kantta, koska se olisi kuitenkin mennyt huonoksi. Yhdessä on julkkiskuvioista lahjapaperia, yhdessä jostain lehdestä leikattu Vans-mainos ja yhdessä kannessa oli niin kiva keltainen pohjaväri, että tyydyin vain piirtelemään siihen tussilla tähtiä.


Toki tuohon kierteen viereen jäi vähän näkyviin alkuperäistä kantta, mutta se ei minua haitannut. Näin saa hyvin hyödynnettyä vaikka pienet lahjapaperinpalaset tai muut kivat kuviolliset paperit. Minä ainakin tykkäsin hulluna varsinkin tuosta Vans-kantisesta ekan vuoden kalenteristani!

Pari viime vuotta on eletty OAJ:n kalenterien kanssa, ja niissä on aina valmiina niin käytännölliset nahkakannet, että ne kelpaavat sellaisenaan. Tänä vuonna minua ilahduttaa tädiltäni joululahjaksi saatu Virkkukoukkusen vuosikalenteri, se on aivan ihana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti