sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Vegaanisella brunssilla Turussa

Pitkästä aikaa ravintolaesittelyä! (Pitkästä aikaa ylipäätään mitään.)

Tänä aamuna avasin silmäni Turussa. Kahden ystävän kanssa oltiin kouluttautumassa ja naistenpäivää juhlimassa. Suuntasimme aamupäivällä hyvin nukutun yön jälkeen brunssille ihanan sympaattiseen paikkaan, Kirjakahvilaan, joka sijaitsee tuomiokirkon lähellä Vanhalla Suurtorilla, Brinkkalan talon sisäpihalla.


Järkkärikamera ei ollut mukana, joten kuvat ovat puhelinkuvia ja siksi vähän epätarkkoja.


Vaikka kukaan meistä ei ole vegaani, vegaaninen kahvila kiinnosti silti. Miljöö itsessään oli jo todella houkutteleva, ja kahvilassa oli intiimi, kotoisa tunnelma. Pienen ja sokkeloisen, monesta pikkuhuoneesta koostuvan kahvilan sisustus oli hyvin sekalainen, mutta se olikin iso osa sitä fiilistä. Myös astiasto koostui eriparikupeista ja muista sekalaisista astioista.


Kirjakahvila on osuuskuntamuotoinen yritys, eikä sen tavoitteena ole tuottaa voittoa vaan tarjota monenlaista kulttuuria ja toimintaa. Työntekijät ovat vapaaehtoisia kahvilapäivystäjiä. Jännää oli se, että brunssin hinnan sai määritellä itse; hintahaarukkana aikuisen brunssille oli 6-10 euroa ja lapsen brunssille 3-6 euroa. Siitä sitten sai omantunnon mukaan maksaa sen verran kuin tahtoi. Kahvi tai tee ei kuulunut hintaan, mutta vettä ja mehua sai juomaksi.



Brunssin ruokavalikoima oli ehkä hieman suppeampi kuin mitä olisin odottanut brunssilta, mutta hyviä makuelämyksiä kuitenkin sai ja vatsa täyttyi. Tuore leipä oli aivan ihanaa eri levitteiden kanssa; oli paprikalevitettä, basilika-sitruunalevitettä ja kidneypapulevitettä. Kreikkalainen tofusalaatti ja parsakaali-quinoasalaatti olisivat ehkä kaivanneet kaverikseen jonkun vähän maukkaamman kastikkeen kuin pelkän oliiviöljyn. Hyvin jännän näköiset vaaleanruskeat "pihvit" olivat ilmeisesti jostain vehnäproteiinista tehtyjä, tavallaan varmaan leikkeleen korvikkeita. Tosi suolaista ja jännän kumimaista pureskella, en ihan päässyt niiden makuun tällä kertaa. Pikku kahvikupista nautittu appelsiiniriisi oli tosi hyvää - jäin miettimään, mitähän maitotuotteen korviketta siihen oli käytetty, kun se oli kuitenkin tosi kermaista. Ehkä jotain soija- tai kauratuotetta? Joka tapauksessa tosi maukasta ja herkullinen päätös aterialle!


Kirjakahvilan boheemi tunnelma jätti paikasta hyvän muiston mieleen - varmasti joskus palaan sinne uudestaan. Moni muukin oli löytänyt tiensä vegaaniselle brunssille, sillä kahvilaan virtasi koko ajan lisää väkeä ja istumapaikoista oli pulaa. Oli hauskaa, että syömään tuli boheemien nuorten aikuisten lisäksi myös lapsia vanhempiensa kanssa, ja kuuluipa lähipöydistä vieraita kieliäkin. Kirjakahvilan nimestäkin voi päätellä, että kirjoja oli kahvilassa sekä luettavana että ostettavana, ja lautapelejäkin löytyi. Olisi varmasti kiva viettää iltaakin kyseisessä paikassa hyvällä kaveriporukalla!

Kokonaisuudessaan ihanan erilainen, kokemisen arvoinen brunssi! Raavasta lihansyöjää en lähtisi tuonne viemään, mutta kokeilunhaluisten, kasvisruuasta pitävien ystävien kanssa suosittelen testaamaan paikan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti