maanantai 7. syyskuuta 2015

Aurinkojakkara


Viime vuonna, ehkä joskus kesällä muistaakseni, vein talomme roskakatokseen roskia ja huomasin katokseen jätetyn jakkaran. Tarkastelin sitä tovin, tukevalta vaikutti. Pinta vain oli huonossa kunnossa. Mietin, että jakkarasta saisi tuunattua vaikka mitä. Mutta silti jostain syystä jätin jakkaran katokseen.

Illalla muistin jakkaran uudelleen, enkä voinut olla hakematta sitä talteen. Siitä lähtien se pyörikin nurkissa, ja aina kun katsoin sitä, ajattelin "Pitäis, pitäis, pitäis..." ...mutta en saanut aikaiseksi.


Nyt olen saanut aikaiseksi. Nappasin kauniina elokuisena päivänä jakkaran mukaan autoon ja hurautin isän luokse, jonka pihassa pystyin tekemään hiontahommat rauhassa. Sieltä löytyikin kätevä väline hiomiseen, ettei tarvinnut pelkällä hiekkapaperilla raaputella. Sain hiottua rosoisen lohkeilleen pinnan sileäksi, ja jakkara oli valmis maalattavaksi.


Tässä vaiheessa tuli kuitenkin vähän takapakkia. Olin ottanut mukaani purkin oranssia maalia, samaa, jolla reilu vuosi sitten maalasin pinnatuolin.  Minä maalausamatöörinä en kuitenkaan ollut osannut säilyttää varta vasten sävytettyä, ihanan oranssia maaliani oikein, ja se oli päässyt kuivumaan ihan kovaksi. Tosi harmi, sillä maalia oli vielä aika paljon jäljellä, eikä se mitään kovin edullistakaan ollut! No, ei auttanut muu kuin miettiä suunnitelma B. Kotoa löytyi pikkuruinen purkin jämä keltaista askartelumaalia. Mietin, mahtaako tuo määrä riittää alkuunkaan jakkaran maalaamiseen, mutta päätin koittaa.



Yllätyksekseni maali riitti juuri sopivasti muutamaan ohueen maalikerrokseen, joilla tuoli sai uuden aurinkoisen värin, mutta pysyi kuitenkin vielä pinnaltaan pikkuisen elävänä.



Tältä se nyt näyttää! Uudistetun keittiöni keltaoranssit sävyt saivat lisämaustetta jakkarasta, joka toimii tarvittaessa lehtikorin alusena, kukkapöytänä, istumapaikkana tai korokkeena kiipeillessäni yläkaapeille.


Väkisinkin tulee iloinen mieli kun tuota väriä katsoo, eikö!

1 kommentti:

  1. Tulipa siitä todella pirteä jakkara! Oikea ilo silmälle ja saa varmasti mielen aurinkoiseksi.

    VastaaPoista