torstai 22. maaliskuuta 2018

5+

Ihka ensimmäisen postauksen kuva. Joku raja -kangaskassi on edelleen kovassa käytössä.
Kuva on leikattu pieneksi jääneestä T-paidasta.

Blogillani oli tammikuussa 5-vuotissynttärit. Hoksasin asian tänään. Tästä voi päätellä, että blogi ja bloggaaminen eivät viime aikoina ole olleet ihan kärkisijoilla to do -listallani. Päädyin tänään pohtimaan, millaista blogin päivittäminen on näiden vuosien aikana ollut ja miten koen sen tällä hetkellä. Mietiskelin myös, ovatko omat kulutustottumukseni ja ajatukseni ekologisuudesta ja sen toteuttamisesta muuttuneet mitenkään. Tätä pohdintaa kuvittamaan kaivoin muutamia vanhoja kuvia postauksistani vuosien varrelta.

Muistan, kun viisi vuotta sitten Kouvolassa asuessani perustin intoa puhkuen tämän blogin. Kierrätys, kirppikset ja diy-jutut olivat jo jonkin aikaa olleet yhä merkittävämpi osa elämääni, ja muistankin esimerkiksi Kouvolan-vuonna kierrelleeni kaupungin kirppikset läpi vähintään kerran viikossa (kun taas esimerkiksi parin viimeisen vuoden ajalta kirppiskäynnit saattavat olla laskettavissa kahden käden sormilla). Olin hurjan innokas tekemään käsitöitä niin puikoilla kuin ompelukoneellakin - laadusta en sitten niin tiedä, mutta oli kivaa saada omin käsin jotain aikaiseksi. Osa blogiinkin päätyneistä tuunausjutuista oli ihan päättömiä, mutta kaikenlaista on tullut kokeiltua - eipähän ainakaan ole heitetty tavaroita suoraan roskiin. 

Noihin aikoihin ajatukseni kuluttamisesta alkoivat hiljalleen kääntyä siihen suuntaan, mihin ne tälläkin hetkellä yhä vahvemmin osoittavat. Aiemmin esimerkiksi uusien vaatteiden tai tavaroiden shoppailu oli tuottanut minulle ilon tunnetta siksi, että sain itselleni jotain uutta. Oli mukavaa tulla kaupungilta kotiin muutaman pikku ostosnyssäkän kanssa ja katsella, mitä kaikkea kivaa sieltä löytyikään. Kirppismaailman toden teolla löydettyäni tein usein ihania löytöjä, mutta en kovin syvällisesti pohtinut kirppiksen kassalla sitä, tarvitsenko minä tosiaan tätä tavaraa. Nyt kirppiskiertely on vähentynyt lähes olemattomiin, samoin liikkeissä shoppailu, ja olenkin erityisesti tänä vuonna pyrkinyt herättelemään itseäni joka kerta jonkin uuden tavaran hankintaa suunnitellessani: tarvitsenko minä tätä? 

Löysin roskiin heitetyn jakkaran, hioin sen ja maalasin keltaiseksi.
Tällä hetkellä se toimii yöpöytänäni.

On ollut ihanaa tehdä itse kaikenlaisia askarteluja, käsitöitä ja muita pikku projekteja, ja moni niistä on ollutkin ahkerassa käytössä. Olen myös antanut monesti lahjaksi jotain itse tehtyä ja mahdollisesti kierrätysmateriaaleista tuunattua. Toivottavasti lahjojen saajat ovat olleet iloisia. Kuitenkin, kun selailen blogipostauksiani, tajuan ostelleeni kirppiksiltä myös sellaisia asioita, joista olen tuunannut jotain, mikä ei kuitenkaan lopulta ole päässyt juurikaan käyttöön - tai sellaisia asioita, joista olen ajatellut, että "tästähän saisi tuunattua jotain kivaa", mutta kuitenkaan kuningasideaa ei koskaan tullut ja kyseinen tavara on jäänyt jonnekin kaapin perukoille pyörimään. Olen tiedostanut näitä asioita tässä parin viimeisen vuoden aikana, ja ehkä siksi blogipostauksetkin ovat vähentyneet, koska diy-projekteja ei ole enää ollut niin paljon. Toki tykkään edelleen esimerkiksi tehdä joulukortit itse kierrätysmatskuja käyttäen tai keksiä kaikenlaisille tavaroille tai jämille uudenlaista hyötykäyttöä, mutta en enää kiertele kirppiksiä ostohousut jalassa vain löytääkseni jotain, mistä voisi ehkä tehdä jotain.

Vanhat kolikot saivat taakseen magneetit ja koristavat nykyisenkin jääkaapin ovea.

Kun projektit ovat vähentyneet, blogipostauksetkin ovat automaattisesti vähentyneet. Ehkä tällä hetkellä toteuttamani jämäjutut ovat enimmäkseen ruokatarvikkeiden hyötykäyttöä, ja niistä en kuitenkaan ole keksinyt hirveästi uusia resepti-ideoita, vaan olen käyttänyt aineksia muiden keksimiin resepteihin. En koe suurta tarvetta postata omia versioitani muiden resepteistä blogiin. 

Ruokahävikinesto onkin asia, joka on minulle tosi tärkeä. Pyrin siihen, ettei mitään käyttökelpoista tarvitsisi heittää pois, ja mielestäni onnistunkin siinä aika hyvin. Seuraavien päivien aterioita suunnitellessani teen aina jääkaappiin tsekkauksen, että mitä sieltä löytyy, ja mitkä ainekset kannattaisi käyttää pois. Sen pohjalta mietin, mitä ruokia teen, ja ostan loput tarvittavat ainekset kaupasta.

Vaikka blogipostauksen arvoisia juttuja ei ole hirveästi viime aikoina ollut, tutut ekoteot jatkuvat arkielämässäni kuitenkin entiseen malliin. Meillä kotona kierrätetään entistä tarkemmin; energiajätteen lisäksi biojäte, metalli, lasi, paperi ja paristot sujahtavat omiin laatikoihinsa talomme pihassa. Myyn tarpeettomia, hyväkuntoisia vaatteita ja tavaroita Facebook-kirppiksen kautta. Huonokuntoisille vaatteille olen myös löytänyt paremman sijoituskohteen kuin oman talon roskis: H&M ottaa vastaan kaikenlaisia vaatteita, myös rikkinäisiä. Kunhan tuotava tavara on tekstiiliä. Siellä lajitellaan tuodut tekstiilit käyttökelpoisiin ja sellaisiin, joista tuotetaan esimerkiksi uutta kangasta tai joita käytetään johonkin muuhun tarkoitukseen hyödyksi. Hennesille olemmekin vieneet useamman kerran vaatesäkkejä; viimeksi marraskuussa meidän taloudesta lähti poistoon peräti yli 15 kiloa vaatetta! Myös moni muu liike taitaa nykyään toimia samoin kuin Hennes, mikä on tietysti hieno juttu.

Luin jokin aika sitten hyvän kirjoituksen vaatteiden kierrättämisestä, ja sen luettuani heräsin ajattelemaan yhtä kierrätyspulmaa, johon itsekin huomaan syyllistyneeni (en nyt muista kuka artikkelin kirjoitti enkä harmikseni enää löydä sitä googlaamalla). Moni ihminen karsii vaatekaapistaan turhat vaatteet ja vie ne hyvillä mielin jollekin järjestölle, joka ottaa vastaan lahjoituksia ja laittaa niitä joko omalla kirppiksellään myyntiin tai vie niitä eteenpäin esimerkiksi kehitysmaihin. Lahjoitusten antajalle tulee tietysti hyvä mieli, kun on antanut jotain itselleen tarpeetonta pois hyväntekeväisyyteen, mutta eipä ainakaan itselleni tullut aiemmin mieleen, mikä kääntöpuoli asiassa voi olla. Suurten järjestöjen kautta käytettyjä vaatteita voidaan viedä vaikkapa kehitysmaihin ja myydä niitä siellä halvalla - mikä saattaa aiheuttaa sen, että siellä paikalliset ihmiset ostavat niitä edullisen hinnan takia, eivätkä tuekaan paikallista käsityötä ostamalla lähialueella tehtyjä vaatteita. Tämä voi pahimmillaan kuihduttaa kyseisen maan omaa vaatetuotantoa ja käsityöläisyyttä. 

Kirjoittaja kehotti ihmisiä pohtimaan, onko jatkuva kierrätyskulttuuri tarpeellista, vai voisiko omaan vaatekaappiin tehdä tutkimusmatkan, nähdä omat vaatteet ehkäpä uusin silmin, ja vaikka tuunaamalla saada pitkään käyttämättömänä olleesta vaatteesta uudenlaisen. Jos on tarve ostaa jotain uutta, voisiko uusi vaate olla tyyliltään ajaton ja helposti moneen yhdisteltävä, eikä välttämättä viimeisimmän muodin mukainen, joka menee kierrätykseen heti seuraavana vuonna poistuttuaan muodista. Näin ollen vaatekaapin sisältö olisi ehkäpä monikäyttöisempi, eikä jatkuvaa kiertoa tapahtuisi.

Edellä mainitun kehitysmaaesimerkin kaltaiset syy-seuraussuhteet ovat itselleni usein tosi hankalia hahmottaa, ja olen ollut myös todella laiska ottamaan asioista selvää. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa alan olla kiinnostuneempi vaatteiden alkuperästä, ekologisuudesta ja eettisyydestä. Esimerkiksi alkuvuodesta panostin muutamaan kotimaiseen tuotteeseen. Uskon, että tulen jatkossakin silti ostamaan ihan "tavallisistakin vaatekaupoista" vaatteita, joiden alkuperästä ei välttämättä ole niin paljon tietoa, mutta olen päättänyt, että kivan vaatteen nähdessäni mietin ainakin hetken, tarvitsenko sitä todella, ja jos tarvitsen, onko sen tuotantoketju sellainen, jota haluan rahallani tukea. Samaa ajattelua pyrin lisäämään myös ruokaostostottumuksiini.

Keltaiset Hai-saappaat olivat kirppislöytö kahdellakympillä.

No joo, kierrätän jätteet ja tuunaan itse ja ostan kirppiksiltä ja jätän tarpeetonta ostamatta. Paljon hyviä juttuja, mutta tunnistan ja tunnustan myös omat heikkouteni, mitä tulee ekologiseen elämään. Ylivoimaisesti suurin paheeni on suihkussa käydessäni viipyillä lämpimän - ja yhä lämpimämmän ja lämpimämmän - veden alla aivan turhaan, vaikka varsinaiset pesuoperaatiot olisi jo ajat sitten suoritettu. En myöskään useimmiten sulje hanaa, kun vaahdotan shampoota hiuksissani. Silkkaa mukavuudenhalua, ei mitään muuta. Välillä ihan hävettää. Ihan joka kerta suihkussa käydessäni mietin tätä asiaa, ja poden huonoa omaatuntoa, samalla kun nautin suunnattomasti lämpimästä vedestä. Tässä asiassa minulla on todellakin parantamisen varaa!

Toinen asia, mitä kotona usein teen, on se, että jätän telkkarin päälle, vaikka teen jotain ihan muuta. Tätä tapahtuu eritysesti silloin, kun olen yksin kotona. Jotenkin se telkkari tuo sellaista seurallista tunnelmaa, kun siellä joku höpöttelee. Ja sähköä kuluu turhaan. Onneksi olen muuten aika tarkka sähköjutuissa, esimerkiksi valojen sammuttamisessa jos niitä ei tarvitse.

Ja sitten on se lentäminen, josta Aamukahvilla-blogin Henriikkakin juuri tuossa viikko sitten kirjoitti. Oikein hyvä kirjoitus, sai minutkin ajattelemaan. Tykkään matkustamisesta tosi paljon. Lentämisestä itsessään en sinänsä erityisemmin nauti, mutta lentokone valitettavasti on ainoa järkevä kulkupeli, jolla moniin paikkoihin pääsee, kun aika on rajallinen. En ole kovin hyvin perillä siitä, kuinka suuri ilmastopahe vaikkapa yksi lentomatka tarkalleen ottaen on, mutta täytyy siitäkin ottaa selvää. Ilmeisesti kuitenkin aika suuri. Itse lennän yleensä muutamia lentoja vuodessa, viime vuosien keskiarvo taitaa olla ehkä parin-kolmen edestakaisen lentomatkan verran. Matkustelu on minulle niin sydämen asia, että lentomatkoista en ole valmis täysin luopumaan, mutta olen valmis pohtimaan, voisiko joku lähikohde tuottaa minulle vaikka jollain kerralla yhtä suuren lomafiiliksen kuin sellainen, johon pitää lentää. Sekin on jo jotain, että tajuaa kyseenalaistaa omia valintojaan.

Peltipurkkikokoelma; osa kirppikseltä, osa lahjaksi saatuja, osa lapsuudenkodista.

Näiden vuosien aikana on siis jonkinlaista muutosta tapahtunut omassa ajattelussa. Aina on varaa parantaa omissa valinnoissa, mutta yhä ekologisempaan ja eettisempään suuntaan ollaan koko ajan kuitenkin menossa pienin askelin. Miksi sitten kirjoitan tästä juuri nyt, ja vielä näin pitkästi? En tiedä. Kirjoittaminen tuntuu pitkästä aikaa luontevalta, kun syksystä asti on puurtanut opinnäytetyön parissa ja on pitänyt pitkästä aikaa oikeasti kirjoittaa. Ehkä halusin jäsentää näitä ajatuksiani tekstiksi, ja mukava olisi, jos joku muukin vaikka saa inspiraatiota tai jonkinlaista ajatuksen siementä omien valintojen pohdintaan näitä juttuja lukiessaan.

Vanhan yöpuvun housujen lahkeista tehdyt hernepussit ovat käytössä töissä.

Tuntuu oikeastaan tosi kivalta kirjoittaa pitkästä aikaa tänne blogiin. En määrittele itseäni bloggaajaksi, koska kirjoittaminen ja postaaminen on nykyään niin satunnaista, mutta tämä toimii itselleni ja ehkä joillekin muillekin ideapankkina, johon voi palata silloin kun siltä tuntuu. Täytyy myöntää, että en aina edes muista koko blogin olemassaoloa. Tuntui kuitenkin hienolta huomata, että blogi on kulkenut matkassa mukana jo yli viisi vuotta - sinä aikana elämässäni on tapahtunut aika paljon. Ajatusmaailma on onneksi pysynyt suunnilleen samoilla raiteilla näiden asioiden suhteen.

Nykyään moni bloggaa jo työkseen, ja harrasteblogitkin ovat täynnä mitä hienompia kuvia ja juttuja. Tämä oma pikku blogini on aina ollut vähän kotikutoinen, mutta en ole halunnutkaan tehdä siitä valtavirtatyylin mukaista - kuvat ovat värikkäitä ja iloisia, ja postausten aiheet käytännönläheisiä ja välillä vähän hassujakin. Vähän niin kuin minä - käytännönläheinen ja välillä vähän hassu.


Joululahjaksi tekemäni heijastimet.
Blogin päivittäminen jatkuu edelleen varmastikin yhtä satunnaisena kuin viime aikoina. En aio sitä kuitenkaan kokonaan unhoittaa - ja olen iloinen, jos joku näitä juttujani edelleen seuraa! Ihanaa kevään odotusta juuri sulle!

PS. Vanhoja postauksiani selaillessa huomasin, että olen tammikuussa 2016 iloinnut blogin kaksivuotissynttäreistä. Blogi on perustettu tammikuussa 2013. Olen aina ollut vähän huono matematiikassa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti