torstai 15. helmikuuta 2018

Uutta tukkaa sekä minulle että jollekulle muulle


Olin odottanut ja suunnitellut tätä päivää pitkään, varmaan ainakin pari kuukautta. Halusin keventää hiusmalliani, ja keksinkin jossain vaiheessa, että miksen samalla leikkauttaisi hiuksia ihan reilusti lyhyemmäksi ja tekisi pois leikatuilla hiuksilla hyvää - aloin selvitellä mitä kautta hiukset voisi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Jotkut tutut olivat näin joskus tehneet, sitä kautta sain siis tämän ajatuksen.

Kotikaupungistani ei löytynyt tähän hätään mitään tahoa, jonka kautta lahjoituksen olisi voinut tehdä. Niinpä varasin ihan normaalisti ajan kampaajalle ja pyysin häntä leikkaamaan letit irti ennen kuin aletaan muokkaamaan hiusmallia sen enempää. Löysin googlaamalla Helsingistä liikkeen, joka tekee yhteistyötä Little Princess Trust -järjestön kanssa; kyseinen järjestö ottaa vastaan lahjoituksia ja valmistaa niistä peruukkeja syöpää sairastaville lapsille. Lahjoitetut hiukset tulee olla letillä, ja ne pitää leikata suoraan päästä irti - lattialla käyneitä ei siis huolita. Minimipituus lahjoitettaville hiuksille on 17 senttiä, minun lettini olivat jo reilusti tuon yli. Samansävyiset hiukset kerätään yhteen ja niistä valmistetaan peruukki käsityönä.

Tuntui tosi ihanalta leikkauttaa hiukset lyhyeksi, eikä oikeastaan yhtään oudolta! Ja vielä ihanampi fiilis tulee siitä, että pois leikatuilla hiuksilla tulee olemaan uusi, tärkeä elämä. Ja mikä upeinta, huomasin kampaajalta tultuani, että tänään vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta lasten syöpähoitojen vaikutuksesta sairastuneen lapsen ja hänen perheensä arkeen. Aivan sattumalta tämä erityinen kampaajalla käynti osui siis tälle päivälle!


1 kommentti:

  1. Luin tästä hiuskampanjasta jostain ihan vähän aikaa sitten. Upeaa, että osallistut hiuksillasi mukaan hyväntekeväisyyteen. Minulta se valitettavasti onnistu, kun tukka on muutenkin niin lyhyt.
    Onnellista viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista