tiistai 23. huhtikuuta 2013

Älä tule paha ruoka, tule hyvä ruoka

Ruoka on minulle parhaimmillaan suuri nautinto - se on varmaan jo tullut ruoka-aiheisista postauksista selväksi. Kokeilen kotona innokkaasti uusia reseptejä ja etsin uusia herkkuruokalajeja. Reseptisilmäni on kehittynyt jo aika hyväksi, niin etten kokeile mitä tahansa, vaan sellaisia ruokia mistä oikeasti uskon pitäväni. Joskus kuitenkin käy niin, että valmistamani ruoka ei olekaan hyvää. Nyt kävi niin.



Tein chili sin carnea, eli chili con carnen kasvisversiota. Jauhelihan tilalla on soijarouhetta. Lisukkeeksi pyöräytin riisikoneessa jasmiiniriisiä. Mausteisen ruuan ystävänä laitoin kastikkeeseen reilusti mausteita ja chiliä sekä Tabascoa tulisuutta tuomaan, mutta jostain syystä lopputulos ei silti säväyttänyt. Ei se pahaakaan ollut, mutta ei kovin maukastakaan. Söin sitä pari päivää (reseptistä tuli tosi iso annos), mutta kolmantena päivänä ei maistunut enää. En halunnut kuitenkaan heittää ruokaa poiskaan. Niinpä kaivoin maustekaapista tacomausteen ja ripottelin sitä soijarouhekastikkeeseen reilulla kädellä. Kaupasta hain tortilloja, ja muut täytteet löytyivätkin omista kaapeista; tavallisen ja sinihomejuuston jämiä, kasviksia, limenmehulla höystettyä majoneesia, savuchilikastiketta...


Tällä tavalla sain tuunattua ei-niin-hyvästä ruuasta kelpo täytteen tortillaan! Tortilla on kyllä outo asia. Yhden ohuen lätyn sisään kääritään vaikka sun mitä, ja se on tosi hyvää. Jos tuota lättyä ei olisi, en voisi kuvitellakaan sekoittavani lautasellani erilaisia kasviksia ja lämmintä täytettä ja juustoja ja kastikkeita ja syöväni sellaisenaan! Hyh!


Jäljelle jääneet riisit laitoin pakkaseen - niillekin on tiedossa mainio jämäresepti. Ehkä ensi viikolla palataan siihen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti