maanantai 3. kesäkuuta 2013

Muistoja lahjaksi


Sain joskus päähänpiston, että haluan vanhoja karttoja askartelukäyttöön. Suuntasin Fidaan etsintäretkelle, ja hyvin kävi: löysin ihanan vanhan karttakirjan monen kymmenen vuoden takaa. Hintaa sillä oli muistaakseni "huimat" neljä euroa. Tavallisten karttojen lisäksi paksusta kirjasta löytyy paljon muutakin hauskaa:


Liikennemerkkejä,


vanhoja autoja,


kaloja...


Erityisesti pidän kirjasta löytyvistä kaupunkikartoista; kaikkien Suomen suurimpien pitäjien profiilit on ikuistettu harmaasävyisiksi kartoiksi.


Tavallisetkin karttaosuudet ovat toki hienoja. Olen aina rakastanut karttojen tutkiskelua ja halunnut tietää, mitä missäkin on. Voisin vaikka tapetoida kotini seinät kartoilla!

Leikkasin kirjasta yhden tutun tienoon kartan ja kehystin sen lahjaksi sieltä kotoisin olevalle rakkaalle ihmiselle.


Kehystetty kartta sai kaverikseen samaisen ihmisen tekemästä pitsilakanasta muiston. Lakana on vuosikymmenten saatossa mennyt keskeltä niin huonoksi, ettei sitä kehtaa enää käyttää. Itse tehty reunapitsi oli kuitenkin vielä hyväkuntoinen, ja pitsin viereen oli vanhan tavan mukaan kirjailtu tekijän nimikirjaimet.


Sovittelin kehyksen lasin sopivaan kohtaan ja leikkasin sen kokoisen palan lakanasta. Nimikirjaimet ja pala pitsiä sopivat juuri hyvin kehyksiin. Mielestäni puiset kehykset ovat kauniit tässä yhteydessä; olin ajatellut, että lahjan saaja voisi haluta laittaa taulut mökille, joten siihenkin ympäristöön puu passaa mainiosti.


Karttakirjasta toki riittää tämän jälkeen materiaalia vielä vaikka mihin - siitä lisää joskus toiste!

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihana lahjaidea! Värit sopii hyvin yhteen ja karttakirja on super :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjan saajakin vaikutti tykkäävän :) On kiva antaa jotain missä on vähän ajatusta mukana. Tuosta karttakirjasta saadaan kyllä vielä vaikka mitä aikaan, se on huippulöytö! Äsken tarkistin; se on Valittujen Palojen Koko perheen autokirja vuodelta 1970!

      Poista