maanantai 7. lokakuuta 2013

Napit vastakkain

Tänä iltana tuunailin vanhaa neuletakkia vaihtamalla napit. Entisistä napeista alimmasta oli jo kaupassa lähtenyt palanen, ja siksi sainkin takista hiukan alennusta. Yritin joskus maalatakin tuon valkoisen kohdan ruskeaksi, mutta maali ei pysynyt.



Nappirasiassani on sekalainen seurakunta vaatteiden (joista suurin osa on jo lähtenyt eteenpäin kiertoon) varanappeja, muutamia ostettuja sekä jostain muuten vaan minulle ajautuneita nappeja. Olin jo kerran tarkistanut, löytyisikö sieltä kuutta samanlaista, sopivankokoista nappia takkiin. Ei löytynyt. Olin päättänyt ostaa uudet napit, mutta tänään tulin toisiin ajatuksiin - miksi niiden kaikkien pitäisi olla samanlaiset?



Rasiasta valikoitui tummia yksilöitä sekä kaksi kirkkaanpunaista väripilkuiksi.



Ratkoin vanhat napit pois ja kiinnitin karhulangalla uudet tilalle. Pienellä muokkauksella vaatteesta tuli paljon mieluisampi! Onhan neuletakki jo aika vanha ja siksi nukkaantunut, mutta eipä tuo minua kovasti haittaa.



Nappien taistossa punamusta väri voitti ruskean kilpikonnakuvion!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti