maanantai 30. tammikuuta 2017

Tammikuun hävikinestoruokia

Vuosi vaihtui jälleen. Jonain vuonna tein oikein uudenvuodenlupauksen, että kyseisenä vuonna kokeilen enemmän uusia ruokia - tänä vuonna en sitä varsinaisesti luvannut, mutta niin haluan edelleen tehdä. Alkuvuodesta onkin tullut kokkailtua kaikenlaista; vegaanihaasteeseen en kuitenkaan lähtenyt mukaan, vaikka sekin olisi ollut mielenkiintoinen.

Tässä pari ruokaa, joita sävelsin jääkaapista löytyneistä aineksista männäviikoilla. Varsinkin kasvissosekeiton teosta on jo sen verran aikaa, etten tarkalleen enää muista, mitä kaikkea siihen tuli, mutta vaikeaa sen tekeminen ei missään tapauksessa ollut.

Ainakin Koskenlaskijaa...


...bataattia, palsternakkaa ja perunaa...


...sekä pinnalle nachopussin pohjalta murusia "kruntongeiksi".


Varmaan myös kasvislientä ja mausteita. Ei kai sitten muuta. Hyvää oli!


Toinen, tuoreempi kokeilu oli nyhtökaurawokki maustettuna vihreällä currylla. Muutama kaapista löytynyt nuudelikerä, aiempaan kokkailuun käytetyn kookosmaidon jämät, vihreää currytahnaa, kourallinen pakasteherneitä, paketti nyhtökauraa, sipulia ja valkosipulia, kalakastiketta ja jo vähän nuupahtaneen limenpuolikkaat viimeiset mehut sekä raastettu kuori. Ei pöllömpää tämäkään!


Jämäruokien ikiklassikko on tietysti lämpimät voileivät. Viimeksi upotin niihin viimeiset minitomaatit, fetapalasen, pienen sipulin loput ja juustoa päälle. Tässä toki havainnollistettuna vielä lämmittämättömänä. Lämppärit ovat mainiota hävikinestoruokaa; niihinhän voi laittaa melkein mitä vain!


Mitkä ovat sinun keittiössäsi hävikinestoklassikoita? Entä uusia suosikkeja?

2 kommenttia:

  1. Sosekeitto on herkullista ja sitä tulee tehtyä silloin tällöin. Nuo Koskenlaskija- juoksevat juustot ovat meillkäkin ahkerassa käytössä. Hyvää ja helppoa!
    Pyrin itsekin mahdollisimman vähään ruokahävikkiin. Jos sosekeittoa on syöty parilla aterialla ja vielä on jämä jäljellä, teen siitä rieskoja ja kaikki tulee siis syödyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rieska onkin hyvä idea! Sitä voisin itsekin joskus kokeilla :)

      Poista