torstai 2. heinäkuuta 2015

Maistiaisia kodista

Putkiremontin jälkeen paluu kotiin tuntui puhdistavalta ja rauhoittavalta; nyt ei tarvitse taas vähään aikaan hätiköidä tästä mihinkään, ja samassa muuttohässäkässä voi vähän uudistaa kodin ilmettä. Ihan kaikki tavarat eivät ole vielä löytäneet paikkaansa ja osa pienemmistä huonekaluistakin on vielä häkkivarastossa, mutta enää ei tarvitse väistellä banaanilaatikoita tai pursuavia tavarakasoja. Pientä viilausta sisustukseen on siis vielä tulossa, mutta tässä pieniä väläyksiä siitä, miltä kotini näyttää tällä hetkellä.


Täällä laitettiin siis keittiö ja kylppäri täysin uusiksi. Tykkäsin vanhasta keittiöstä puukaappeineen ihan älyttömästi, mutta täytyy todeta, ettei tämä uusi keittiökään hullumpi ole. Tummanruskeat tasot tekevät keittiöstä edes hitusen persoonallisen (muuten on valkoista, valkoista ja valkoista), ja toki minun tavarani tuovat sitten väriä valkoisen keskelle. Sain maanantaina arvovaltaisia vieraita, kun mummi ja mama tulivat yhden yön visiitille. He toivat ihania tuliaisia; kuvassa näkyvän Sukat makkaralla -kannun/maljakon ja oranssin Kivet-pöytäliinan. Ne sopivat täydellisesti keittiööni, minkä he kyllä tiesivätkin - suuri kiitos vielä!






Tiskipöydän puoleisella tasolla oli liikaa tiskiä kuvaushetkellä - sitä näkyä en viitsinyt ikuistaa.

Astianpesukone olisi ollut ihan kiva lisä, kun kerran keittiö laitettiin uusiksi, mutta vuokranantajat eivät sellaista investointia halunneet jostain syystä tehdä. Niinpä tiskit hoituvat jatkossakin käsipelillä.




Olohuoneessa ei remontoitu mitään, mutta halusin vähän uutta ilmettä sinnekin - vietän kuitenkin olkkarissa eniten aikaa. Myin ennen remppaa valkoisen kirjahyllyn ja nyt ostin siihen tilalle tummanruskean, joka sopii paremmin yhteen toisella puolella huonetta olevien mustanruskean tv-tason ja Expedit-hyllyn kanssa. Vaaleasta cd-hyllystä todennäköisesti luovun. Ennen olkkarista löytyi punaista, valkoista, keltaista, ruskeaa, mustanruskeaa, oranssia ym., ja nyt päätin yhtenäistää värimaailmaa, joka rakentuu punaisen sohvan ympärille. Löysin kirppikseltä edullisesti ihanan punaraidallisen räsymaton, ikkunaan laitoin kauan sitten kirppikseltä ostetut verhot (ennen ei ollut olkkarissa verhoja lainkaan), sohvapöydän liinaksi asettelin vanhan suvussa kulkeneen pitsiliinan. Ostin kirppikseltä myös toisen punasävyisen pikkuräsymaton, ja kolmas olkkariin tuomani matto olikin ennen keittiössä - sen löysin joskus opiskeluaikana roskakatoksesta! Sohvatyynyihin aion vielä hankkia uudet, ehkä mustavalkoiset tyynynpäälliset. Kirppikseltä nuokin tyynyt löytyivät aikanaan. Kokonaisuudessaan olohuone on siis pääosin kierrätystavaroilla sisustettu, mikä tietysti sopii ajatusmaailmaani erinomaisesti! Kirppiksiltä vaan löytää niin kivoja juttuja!





Kylpyhuone on tuhat kertaa siistimpi ja tilavampi kuin ennen remonttia; vanha ryjäinen amme vietiin pois, metrin halkeamat seinässä ovat muisto vain ja allaskaapeissa on entistä enemmän säilytystilaa. Minimaalisen pienen suihkuseinän tarkoitusta en kyllä oikein ymmärrä, ja jouduinkin itse hankkimaan suihkuverhotangon, jotta suihkussa käydessä vesi ei kastele koko huonetta. Harmaan/ruskeansävyiset laatat altaan takana ovat aika kivat, kuten myös harmaa lattia. Lattialämmityskin löytyy, ja lämmitettävä pyyhekuivain!




Tällaiselta näyttää minun kotini. Täytyy sanoa, että tykkään <3

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Fisuja



8 vuotta täyttänyt muru on innokas kalastaja ja sai syntymäpäivälahjaksi ikioman ongen tarvikkeineen.


Pikkuruisista värikkäistä pahvinpaloista syntyi lahjan teemaan sopiva kortti!

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Herra Purkki


Viime vuosina viiksiä on näkynyt joka paikassa - ei pelkästään miesten kasvoissa. Olen huomannut omaavani jonkinlaisen mieltymyksen näitä viiksikuvioita kohtaan, vaikka varsinaisessa tarkoituksessaan miehillä en niistä juuri välitäkään (ainakaan tämän näköisinä). Ostin varmaan pari vuotta sitten kivan pronssinvärisen kaulakorun, jota en sen epäkäytännöllisyyden vuoksi kuitenkaan tullut kovin paljoa pitäneeksi. Lisäksi ketjusta lähti väriä kaulaan, joten se siitä. Viimeinen niitti oli, kun ketju meni rikki.


Säilytin kuitenkin riipusosan, ja olen pitkään pähkäillyt mitä siitä voisi tehdä. Nyt muuttohommien jälkimainingeissa viikset osuivat jälleen käteeni, ja sain idean.


Riipus toimii nyt jälleen kaulakoruna - mutta ei minulle, vaan Karhulan lasipurkille! Kiedoin sen juuttinarulla purkin ympärille, ja siinäpä se. Aika hauska oikeastaan! Voisin laittaa purkkiin vaikka tuikkukynttilät säilytykseen.


torstai 18. kesäkuuta 2015

Pikapaketti

Kesätouhujen lomassa lähetin Saksaan vaihtariperheeni isälle pari suomalaista (saksankielistä tietysti) dekkaria synttärilahjaksi. Paketoin lahjan maman luona, ja häneltä löytyi myös tarvikkeet postipussin väsäämiseen (ei ole epäselvää mistä olen perinyt hamstraajan luonteeni...). Finlaysonin keskikokoinen paperikassi pääsi käsittelyyni ja siitä muotoilin oivan paketin lahjalle. Kirjat oli siis pakattu nättiin lahjapaperiin jo etukäteen, josta en kuitenkaan hoksannut ottaa kunnon kuvaa.


Leikkasin ensin pois paperipussin kahvat ja yläreunaa sen verran, että kassin sai taitettua kirjojen ympärille kaksinkerroin.

Siellä näkyy kaunis sinipallollinen lahjapaperikin!

Taitoin reunan ja teippasin tiukasti kiinni.


Kassin kyljessä oli iso musta tarra, jonka revimme pois - ja josta jäi ruma jälki. Leikkasin jämäpalasta sopivan kokoisen kaistaleen ja teippasin sen peittämään jäljen.



Tähän ylimääräisen kaistaleen päälle laitoin vielä pari valkoista tarraa, joihin kirjoitin osoitteen. Ei pöllömpi paketti kierrätysmateriaaleista! Nykyään on niin kivoja paperikasseja, että ne kannattaa säästää tällaisia tapauksia varten.

PS. Pääsin eilen muuttamaan takaisin kotiin putkiremontin jälkeen! Kuvia on ehkä jossain vaiheessa odotettavissa, kunhan saan paikat ensin järjestykseen. Jee!

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Hätä keinot keksii.


En ottanut evakkokotiin maljakoita mukaan. Tarkoituksella, vaikka tiesin tulevani tarvitsemaan niitä toukokuun lopussa, kun lukuvuosi loppuu.


Tänään oli ensimmäiset kolmet kevätjuhlat, ja moni ihana lapsonen muisti minua kukkasin, kortein ja muin lahjoin. Ensimmäisen ruusun sain oikeastaan jo viime viikolla, mutta silloin en vielä keksinyt tätä maljakonkorviketta, vaan leikkasin ruusun lyhyeksi ja pidin sitä pitkässä juomalasissa. Maman kanssa nautiskeltiin Proseccoa äitienpäiväviikonloppuna, ja nyt vasta muistin, että tyhjä pullo on edelleen palauttamatta.


Proseccopullo on onneksi ulkonäöltään tyylikäs - ja ajaa asiansa kahden gerberan maljakkona mainiosti. Viikonloppuna olen kuitenkin pulassa, kun on vielä 11 juhlat. Onneksi ystävät ovat luvanneet auttaa kukkien kanssa!


Kyllä kukat ovat kovin kauniita ja tuovat eloa ja iloa kotiin, näin se vaan on. Niitä vaan tulee aina niin hurjan paljon, että kotonakotonakin tulee pula maljakoista, vaikka niitä kuitenkin jonkin verran omistaa!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Aikamoista.

Nimittäin tämä elämä. Aikamoisen hulinaa ja hässäkkää ollut tässä viime ajat, niin että päätä huimaa. Lähdin putkiremontin alta evakkoon ja muuttourakka kesti kaksi viikkoa. Lisäksi töissä on tietysti vuoden kiireisin aika, ja keikkoja ja muuta hommaa vielä siihen päälle. Täytyy sanoa, että takki alkaa olla tämän kevään osalta aika tyhjä. Ajatusten kasassa pitämisessä on nyt aikamoinen homma, mistä kertoo myös se, että ajatuksissani meinasin tänään ajaa autolla kolarin. Odotan TODELLA paljon reilun kuukauden päästä alkavaa kesälomaa.

Tällaisia tilannekuvia hektisestä elämästäni viime ajoilta:


Sunnuntaina pakattiin koti muoveihin ja toivotettiin remontti-reiskat tervetulleiksi. Tältä näyttää olohuone.


Laatikkoa, kassia ja pussia on pyörinyt nurkissa viime viikot. Ikea-kassit ovat olleet pelastukseni muuttopuuhissa. Onneksi evakkokoti on kalustettu, ja toin tänne ainoastaan pienen osan tavaroistani, mutta silti tuntuu että sitä kannettavaa oli älyttömästi. (Huomaa Muumin murot -pahvilaatikko! Miltähän vuosituhannelta mahtaa olla...)


Kävin lauantaina kaverin kanssa lounastreffeillä maittavan wokin ääressä ja innostuin tekemään pitkästä aikaa wokkia kotonakin; näin kauniilta se näytti! Fit-lehden ilmestyminen postiluukusta on aina yksi kuukauden kohokohdista.



Puhelimella nappasin pari kuvaa maanantaisista porrastreeneistä stadionilta. Uusi, innostava treeni ja ihana aurinkoinen ilma - pää saa tuulettua stressaavista ajatuksista edes hetken!

Jätin suurimman osan käsityö- ym. tarvikkeistani kotiin evakkoasumisen ajaksi, joten ihan hirveästi tässä ennen kesää ei varmaan tule väkerreltyä mitään. Siltä osin blogi siis jää joksikin aikaa vähän paitsioon, mutta ehkä muita juttuja kirjoittelen, mikäli aikaa riittää.


Ihan parasta että tulee kesä. (Vaikka huomenna kuulemma tulee lumimyrsky...???)