tiistai 13. toukokuuta 2014

Vapaapäivän terveyspannarit


Lukuvuoden työpäivät alkavat käydä vähiin, ja tänään olen nauttinut jopa vapaapäivästä. Lähden kuukauden mittaiselle seikkailureissulle jo reilun parin viikon päästä, joten on aika pikkuhiljaa syödä jääkaappia tyhjäksi. Pakastimeenkin on hyvä tehdä tilaa kesän uudelle marja- ja sienisadolle.

Yksi ainokainen kananmuna on kummitellut jo pitkään jääkaapissa, ja sen upotin Kauhaa ja rakkautta -blogissa (blogissa on juuri joku käyttökatkos, joten en saa linkitettyä) esitellyn reseptin mukaisiin ihmepannareihin. Banaania ja kananmunaa. Ei muuta. Maailman kauneimpia luomuksia nämä minun pannarini eivät ole, mutta kun päälle kasaa turkkilaista jugurttia ja marjoja, eivät ne edes juurikaan näy sieltä alta.


Pääsin vihdoin siis eroon siitä viheliäisestä kananmunasta, jota en ole saanut käytettyä aiemmin mihinkään. Taisi parasta ennen -päiväyskin olla jo mennyt monta viikkoa sitten, mutta ei se kananmunien kanssa ole niin tarkkaa. Samoin rasvapurkin jämät kuluivat paistamiseen, ja viinimarjojen ja mustikoiden myötä pakastimeen saatiin taas vähän enemmän tilaa. Annoksen kruunuksi laitoin itse kasvatetun sitruunamelissan ensimmäiset lehdet.

Eipä nämä viimeiset työpäivätkään kyllä kovin kurjia ole, kun saa esimerkiksi syödä lasten kanssa tällaisia herkkuja (tein näitä eilisiin nyyttäreihin ja huomenna sama homma):


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti