keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Neuloosi ja... ompeloosi?


Jälleen kotipäivä, kun flunssa ei ole ottanut laantuakseen. Toivottavasti nyt selviän yhdellä lepopäivällä ja olen huomenna taas työkunnossa! Flunssapäivän leppoisaksi aktiviteetiksi on sopinut kangasvaraston inventaario ja ompeluhommat. Eilen sain ensimmäisen siksak-villasukan valmiiksi ja aloitin toista, mutta se on tänään saanut odottaa, kun innostuin kaivamaan ompelukoneen esiin ajatuksena käyttää vanhoja kankaita pois "kuleksimasta".


Alkuperäinen ideani oli ommella vanhat trikootopit pipoiksi (niitä olen aiemminkin tehnyt). Kaksi epämääräistä pipoa myöhemmin totesin, että trikookankaiden ompelu on kaltaiselleni kärsimättömälle yksilölle aivan liian ylivoimaista. Kangas ei tottele, minä turhaudun. Se siitä.


Siirryin tottelevaisempiin kankaisiin. Ompelin yhteensä kolme erilaista kangaskassia; tähän ensimmäiseen ruskeaan tein oikein vuorikankaankin.




Kolmannestakin otin kuvan, mutta se ei jostain syystä näy tuolla valikossa, josta voisin sen tänne lisätä?! Siitä tuli näitä kahta vielä pienempi, musta-valko-punasävyinen, ja kylkeen laitoin vielä Peppi Pitkätossu -silityskuvan - pikkukassi on siis omiaan jollekulle pienelle tytölle vaikkapa harrastuskassiksi.

Punaisen kankaan jämät sain käytettyä kokonaan, ruskeaa kukallista jäi vielä pari pientä palaa. Nyt otan kyllä asiakseni luopua joistakin kankaista, joita olen kuskannut mukanani kodista toiseen varmaan viisitoista vuotta, enkä ole kuitenkaan niistä mitään tehnyt. Muutenkin tässä on taas sellainen "puhdistautumisaika" menossa; on kova halu päästä kaikesta ylimääräisestä tavarasta eroon. Kummasti sitä yhdelle ihmiselle ehtiikin kertyä vaikka sun mitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti