Se ainoa päivä vuodesta, jolloin minunkin kodissani näkyy jonkin verran vaaleanpunaisia asioita. Ystävänpäivä. Muutoin en kyseisestä väristä liiemmin pidä, mutta ystävänpäivä saa aina värisilmänkin herkistymään.
Leivoin illalla tulevia vieraita varten vaaleanpunaisen kakun, toisin sanoen suklaisen karpalomoussekakun. Vähän kyllä pelottaa, tuliko siitä ollenkaan hyvä - ainakin pohja tehtiin eri tavalla kuin miten olen aiemmin juustokakun pohjan tehnyt, ja se vaikutti tosi tymäkältä... saa nähdä. Reunakaan ei ole kyllä yhtään kaunis, kuten kuvasta näkee. Noh, ei ihmisetkään ole täydellisiä - miksi kakun siis pitäisi olla?
Ystävyys on kyllä sellainen juttu, josta saa olla iloinen. Minä ainakin tykkään ystävistäni kovasti - jokainen ystävyys on erilainen, mutta omalla tavallaan arvokas. Harmittaa, että jotkut ystävyyssuhteet ovat vuosien varrella hiipuneet ja yhteydenpito vähentynyt radikaalisti tai jopa kokonaan; sellaisillakin ystävyyssuhteilla on kuitenkin paikka sydämessä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ystävyyteen tarvitaan kaksi - ja molempien osapuolten tulee pitää huolta ystävyydestä. Toisaalta olen tosi iloinen, että nyt uudella (vaikkakin tutulla) paikkakunnalla asumisen aikana moni hiljaiseksi hiipunut ystävyys ja kaveruus on herännyt uudestaan. Kurjaa, että ne ystävät, joiden kanssa olen viime vuosien aikana ollut eniten tekemisissä, asuvat kauempana ja näen heitä aika harvoin, mutta toisaalta ei tämä välimatka tunnu ystävyyteen kuitenkaan vaikuttavan. Ja hyvä niin.
Ihanaa ystävänpäivää ihan jokaiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti