sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Visiitti sateiseen Turkuun

Minulla asuu Turussa ja Turun seudulla paljon sukulaisia, ystäviä ja kavereita, mutta siellä tulee silti käytyä harmittavan harvoin. Viime kerrasta oli vierähtänyt varmaankin jo yli puoli vuotta, ehkä enemmänkin. Nyt pääsin vihdoin käymään Turussa yhden yön reissulla, ja tapasinkin tehokkaasti tuon reilun vuorokauden aikana läheisiä ihmisiä, joita osaa en ollut nähnyt useampaan vuoteen!


Perjantai-illalla nautiskeltiin yhdessä seurassa maukasta sushia ja myöhemmin vielä toisessa seurassa ihanaa tomaatti-fetapiirakkaa. Pääsin näkemään kahden läheisen uudet kauniit kodit. Lauantaiaamuna koinkin minulle vähän epätavallisen herätyksen:


Suloinen Hertta-koira suukotteli minut hereille!



Lauantaina lounastettiin veljen kanssa kauppahallissa, La Victoria Taqueria tarjosi tosi herkullisia tacoja! Jälkkäriksi käytävän toiselta puolelta kakkupalat. Naaaammm.




Käytiin vähän kiertelemässä kaupungilla lounaan jälkeen ja löydettiin kaupungintalon lähistöltä puutalokorttelista pari ihanaa putiikkia. Kui? Design ja Klo Design olivat pullollaan ihania, värikkäitä käsityötuotteita ja persoonallisia lahjaideoita.









Kummastakaan minulle ei jostain syystä kuitenkaan tarttunut tällä kertaa mitään mukaan, mutta Klo Designista veli osti korttikotelon ja suunnitteli teetättävänsä siellä myös tabletille suojuksen. Juteltiin tovi paikan pitäjän kanssa, ja hän kertoi ompelevansa suurimman osan puodin tuotteista itse, ja tekee myös tilaustyönä esimerkiksi juuri noita läppäri- ja tablettisuojuksia. Tuotteet vaikuttivat todella laadukkailta. Kierrätysmateriaaleja ei tämänhetkisistä tuotteista juurikaan löydy, mutta sekin on kuulemma haaveissa ja harkinnassa - hienoa! Nämä paikat ovat ehdottomasti visiitin arvoisia!



Turusta suunnattiin Naantaliin sukulaisille, ja sieltä ajelin iltamyöhällä takaisin kotiin. Tänään tein isälle isänpäivälounasta ja sain opastusta järkkärikameran käsisäätöjen käytössä. Tähän asti olen ollut aika kädetön kamerani kanssa, vaikka olenkin sen jo pari vuotta omistanut. Vai kolmeko jo?

Menu sisälsi aasialaisvaikutteisia katkaraputacoja ja marokkolaista porkkana-kikhernesalaattia sekä jälkiruuaksi pehmeää puolukkavaahtoa. Ei pöllömpiä aterioita tänäkään viikonloppuna!


Tästä alkaakin tiukka viikko: viiden päivät työt tiivistetty neljään päivään ja lisäksi kokousta, bänditreenejä, viikonloppu Helsingissä kouluttautumassa ja järjestöhommissa sekä koukkaus Lahden kautta maanantaiksi kotiin. Taidanpa siirtyä juuri vaihdettuihin lakanoihin keräämään voimia tulevaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti