lauantai 27. huhtikuuta 2013

Mökkiavaimenperä

Tämä on taas näitä tuunauksia, joita olen niin innolla alkanut väkertää, etten ole tajunnut ottaa "ennen"-kuvaa. Olin jostain syystä säästänyt kankaisen lärpäkkeen, joka oli tullut jonkun vaatteen mukana, roikkui siis samassa nipussa hintalapun kanssa. Periaatteessa aikamoinen turhake. Silti näköjään sellainen on pitänyt säästää! Siinä oli söpön hempeät värit; vaaleansinisiä ruutuja, värikkäitä omenoita punaoranssilla pohjalla. Keskellä luki Blend. Halusin tekstin piiloon.


Kangasvarastoistani löytyi tilkku kangaslärpäkkeen värimaailmaan sopivaa puuvillakangasta - jotain marjapuuronpunaisehkoa tuo kai on... Leikkasin sopivan palasen ja kirjoitin siihen tekstin punaisella kangastussilla. Ompelin sen ensin suoralla kiinni. Sitten olisin halunnut vielä siksakata reunat, mutta ompelukone hajosi ensimmäisen reunan jälkeen. Siksak ei jostain syystä enää toiminut. Siksakkia löytyy siis vain tuolta yläreunasta, kuten näkyy. Ja ompelukone lähti huoltoon.


Pujotin kangaslärpäkkeessä jo valmiina olleeseen metallirenkaaseen avainrenkaan - ja niin oli avaimenperä valmis. Ihan söpö!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti