sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Let the sun shine

Omistan kolmet aurinkolasit, mutta en yksillekään koteloa tai minkäänlaista pussukkaa. Toki joskus kuljetan silmälasikotelossa aurinkolaseja, mutta yleensä se on varattu niille varsinaisille silmälaseille. Aurinkolasit ovat siis useimmiten kulkeneet käsilaukussa sellaisinaan muiden tavaroiden joukossa, ja tottahan toki ne siinä menevät likaiseksi ja saattavat naarmuuntua ja vaikka hajota (ovat siis ihan vain muutaman euron laseja; siksi olen ollut näin huoleton niiden kanssa).

Nyt kuitenkin päätin ommella aurinkolaseille pikku pussukan, jossa ne säilyvät ainakin ilman naarmuja. Pitkänmallisen Unikko-jämäpalan häntäpäästä sain juuri sopivasti kangasta pussukkaa varten.


Pussukan nauhaksi valikoitui yksinäinen vanha kengännauha.


Aluksi ompelin nauhakujat ja pujotin hakaneulan avulla nauhan paikalleen. Sitten ompelin sivut kiinni; toisen sivun kokonaan niin, että nauhakin jäi ompeleen alle ja pysyy toisesta reunasta paikallaan, ja toisen reunan yläosan jätin tietysti nauhojen takia hiukan avoimeksi.


Reunat viimeistelin vielä siksakilla siistimmiksi.


Sitten vain kääntämään pussi oikein päin ja arskat sisään! Siitä tuli nätti!


Tästedes oranssit, valkoiset ja ruskeat yksilöt kilpailevat kirkuen siitä, kuka saa majailla tässä söpössä pussukassa. Vaikka mieluumminhan niitä pitää päässä kuin pussissa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti