keskiviikko 7. toukokuuta 2014

100: Kierrätysaarteita

Tämä on blogini sadas postaus! Taas on ollut pitkä tauko, kevätkiireet kun vievät aikaa ja ulkona ihanasti paistava aurinko houkuttelee sekin mieluummin pihalle kuin koneen ääreen. Kuten tiedätte, kierrätys on lähellä sydäntäni. Siksi sadannessa julkaisussani esittelen muutamia kierrätys- ja kirppisaarteitani.

Kotini on pitkälti sisustettu kirppikseltä hankituilla tai jostain muualta saaduilla tavaroilla. Toki Ikeaakin löytyy, ja muuta varta vasten uutena ostettua, mutta ne ovat jo monien vuosien takaa. Kovin montaa täysin uutta huonekalua tai sisustukseen liittyvää tavaraa en ole viime vuosina ostanut. Näistä kuvien aarteista osan olettekin varmasti jo bonganneet aiemmista postauksista.


Helmitaulun oli mama löytänyt kirppikseltä ja pirteä oranssi puhelin tuli vastaan hyvinkääläisellä kirppiksellä pari vuotta sitten.


Riihimäen lasipurkit ovat jo klassikko (vai klisee?), niitä olen ostellut edullisella hinnalla erinäisiin käyttötarkoituksiin. TV-tason "pöytäliina" on joskus kauan sitten ostamani kauniin värinen ryijy.


Astioistani osa on myös kirppikseltä, kuten nämä herkullisen väriset lautaset. Keltaiset ovat ainakin kolmelta eri kirppikseltä keräiltyjä, ruudulliset kaaauan sitten Kankaanpäästä ostettuja. Ylläolevista muumimukeistakin muuten Lumilyhty ja Pikku Myy liukumäessä ovat päätyneet kaappiini FB-kirppiksen kautta!



Talouspaperitelineen maalasin itse keltaiseksi pari vuotta sitten; euron hintainen rähjäinen kirppislöytö sai uuden värin. Hyvin arkinen aarre, mutta kuitenkin!


Hedelmäkuvioinen tarjotin oli löytö lahtelaiselta kirppikseltä.


Peltipurkit ovatkin jo olleet blogissa esillä; osa niistä on kirppikseltä ostettuja, osa lahjaksi tai mamalta saatuja.


Keittiön maton dyykkasin joskus opiskeluaikana roskiskatoksesta. Makuuhuoneen mattokin on kierrätystavaraa.


Keittiön ja makkarin verhot ovat mummilta saadusta kankaasta. Kangas oli aikanaan mökillä oviverhona. Valkoisen kolmipalleroisen lampun sain äidiltä jokin aika sitten, se taas on ollut lapsuudenkodissani.


Pianon takana seinällä roikkuu (seinän kokoon verrattuna kylläkin vähän pieni) Beatles-taulu, jonka bongasin Facebook-kirppiksen kautta syksyllä. Maksoin siitä hurjat 2,50 euroa! Kuka löytää taulusta epäkohdan?


Ihana punainen jalkalamppu on myös mummilta saatu, tykkään siitä hurjasti! Ja kivasti sänky petaamatta.


Viimeisenä vielä muutama kenkälöytö kirppiksiltä; nämä kolme paria yhteensä 17,50 eurolla!

Pienellä rahalla olen saanut kodistani (ainakin omasta mielestäni) kivan näköisen, ja hiilijalanjäljestänikin mahdollisesti vähän pienemmän. En haluaisi asua kodissa, jossa kaikki on uutta ja hohtavaa ja modernia (ja pelkästään valkoista), vaan vanhat tavarat ja huonekalut luovat minusta kodikkaan tunnelman. Ja aina kun löytää kirppikseltä jonkun aarteen, tulee tuplasti, tai no oikeastaan triplasti hyvä mieli: 1) on löytänyt todennäköisesti edulliseen hintaan jotain kivaa, 2) ei tarvinnut ostaa samaa tavaraa uutena, 3) joku toinen pääsee tarpeettomasta tavarastaan eroon. Hurraa kirppiksille!

Tässä vain pieni osa aarteistani. Millaisia aarteita te olette löytäneet kirppiksiltä?

2 kommenttia:

  1. Kauniita, pirteän värisiä aarteita olet löytänyt :) Kirpparit on niiiin jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kirppis on kyllä yks maailmankaikkeuden parhaista keksinnöistä!

      Poista