torstai 14. marraskuuta 2013

Kurpitsan niitä ihan oikeita siemeniä

Halloweenin aikaan minulla oli kylässä kaksi ystävää, joiden kanssa kokattiin kurpitsaruokaa. Halusin kokeeksi säästää myskikurpitsan sisältä siemenet, josko niitä voisi käyttää samaan tapaan kuin kaupasta ostettuja kurpitsansiemeniä. Reipas ystäväni irrotteli siemenet puolestani kun minä kokkasin päivän varsinaista ateriaa, ja annoin siementen kuivua kulhossa tähän päivään asti.


Tänään töistä tultuani laitoin uunin päälle, pyöräytin siemenet öljyssä, maustoin tilkalla hunajaa, suolalla ja savupaprikajauheella ja lykkäsin uuniin paahtumaan. Siemenet paahtuivat ehkä noin 10 minuuttia 175 asteessa. Sillä aikaa kokosin salaatin, jonka päälle siemeniä sitten ripottelin. Pidin vahingossa siemeniä ehkä aavistuksen liian kauan uunissa, mutta eivät ne salaatin joukossa enää palaneelta maistuneet...

En tiedä, ovatko kaupassa myytävät kurpitsansiemenet jonkin eri lajikkeen siemeniä; ihan samanlaisilta nämä eivät nimittäin maistu. Purutuntuma on mielestäni parempi niissä kaupasta saatavissa. Ne tuntuvat enemmän pähkinältä, nämä enemmän puulta. Mutta ihan hyviä nämäkin kuitenkin olivat salaatin joukossa.


Halloumi-kurpitsansiemensalaatti:

Tammenlehväsalaattia
Sipulisuikaleita
Tummia viinirypäleitä
Avokadoa
Paistettua halloumia
Maustettuja ja paahdettuja kurpitsansiemeniä
Balsamiviinietikkaa kastikkeeksi

(Salaattia tehdessäni mietin, että olenko tosissani; viinirypäleitä ja sipulia samaan salaattiin?! Mutta ei ollenkaan huono.)

2 kommenttia:

  1. Hauskaa kun tästä kirjotit :) Ja kiitos Halloweenista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän uudenlaisia jämiä taas käyttöön! Kiitos itellenne :)

      Poista