sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Koskenlaskija-keitto


Kuluneella viikolla kokkailin ekaa kertaa moneen vuoteen soijarouhemakaronilaatikkoa. Laitoin mukaan Koskenlaskija-juustoa, joka tuo vähän luksusta muuten niin perusmakuiseen arkiruokaan. Koskenlaskijaa jäi vajaa puoli pakettia, ja sen päätin tänään upottaa kasvissosekeittoon.


Googlasin yhdistelmän "Koskenlaskija" ja "kasvissosekeitto", ja sainkin inspiraatiota omaan keittooni Bad Mama's Kitchen -blogista . Tuota ohjetta versioiden sain käytettyä sulatejuuston, chilin ja kaalin jämät energisen väriseen keittoon. Tässä oma reseptini suurpiirteisesti:

Paahdettu kasvissosekeitto Koskenlaskijalla (noin 4 annosta)

3 porkkanaa
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
lohko valkokaalia
pätkä chiliä
1 pieni bataatti
oliiviöljyä
vettä
vajaa puolikas paketti Koskenlaskija Paprikaa
1 tl sokeria
1 tl omenaviinietikkaa
suolaa, mustapippuria

Pilko kasvikset, levitä uunipellille, pirskottele päälle hiukan oliiviöljyä ja paahda 200-asteisessa uunissa grillivastusten alla, kunnes kasvikset saavat vähän väriä.

Kiehauta sen verran vettä, minkä arvelet peittävän kasvikset juuri ja juuri. Veden kiehuessa lisää uunissa paahdetut kasvikset kattilaan ja keitä, kunnes ne ovat pehmenneet. Ota keitinlientä mukiin talteen, soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää tarvittaessa keitinlientä notkistamaan keittoa. (jatkuu alla)


Siirrä kattila takaisin liedelle, mausta keitto ja paloittele juusto sekaan. Anna juuston sulaa keittoon miedolla lämmöllä. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita oman makusi mukaan.



Keitosta tuli hyvää - aika miedon makuista, mutta hyvää silti. Väri on mielettömän kaunis. Leivoin myös sämpylöitä keiton kaveriksi. Näistä riittää lounasta vielä alkuviikoksikin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti